Oulujokeen halutaan istuttaa yli miljoona siikaa vuosittain

Fortum aikoo lisätä kalaistutuksiaan Oulujoella. Luonnonsuojelupiiri on kuitenkin valittanut istutusluvista.

Pohjois-Pohjanmaa
Merikosken kalatien alaosassa virtausta on voimistettu betonisillä väliseinillä, joiden taakse muodostuu suvantopaikkoja. Oulujoen kalatien alaosaa kesällä 2016.
Fortumin istutusluvista valittanut luonnonsuojelupiiri toivoo kattavampaa käsittelyä ja keskustelua kalatalousvelvotteista. Piirin mukaan Oulujoen istutuspäätös on tehty väärin perustein. Risto Degerman / Yle

Voimalaitosyhtiö Fortum haluaa lisätä tuntuvasti kalaistutuksiaan Oulujoella. Fortum on saanut luvan yli miljoonan kesävanhan siian istutukseen, kun vanha lupa on velvoittanut vuosittain vain 20 000 siian istutukseen.

Myös lohen ja meritaimenen istutukia aiotaan lisätä, mutta ei yhtä paljon kuin siian kohdalla. Jatkossa Oulujokeen on tarkoitus istuttaa noin 300 000 vaelluspoikasta. Määrät perustuvat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen selvitykseen Oulujoen rakentamisen kalataloushaitoista.

Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri aikoo kuitenkin valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Piiri on hakenut valituslupaa Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen, joten lisäistutukset mahdollistava päätös ei vielä ole lainvoimainen.

Luonnonsuojelupiirin mukaan lupa on myönnetty väärin perustein ja istutuksilla on laajemmat vaikutukset kuin millä perusteilla päätös on nyt tehty.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).