Kotiäiti alkoi pyörittää kirpputoria tavalla, jota yleensä käyttävät hyväntekeväisyysjärjestöt – "Ihminen saa itse valita, mihin tavaransa vie"

Pelkästään lahjoitustavaraa Kokkolassa myyvä yksityinen kirpputori on toiminut jo vuoden. Osaksi toimintaa on tullut hävikkiruuan jako.

Kirpputorit ja myyjäiset
Maria Peltoniemi
Sari Vähäsarja / Yle

Kun Maria Peltoniemi avaa kirpputorinsa oven, kymmenkunta ihmistä seisoo jo sen takana. He eivät ole tulossa penkomaan vaaterekkejä, vaan hakemaan hävikkiruokaa.

Peltoniemi on keväästä alkaen jakanut kirppariltaan lähikaupan antamaa ruokaa. Tällä kertaa tarjolla on muun muassa leipää, maito- ja lihatuotteita ja kahvia. Hän hakee ruuat illalla kaupasta ja vie ne jääkaappiin. Päivän aikana kaappi tyhjenee.

Ruokaa jääkaapissa.
Hävikkiruuan hakijoissa on vakituisia kävijöitä, mutta myös satunnaisia tarvitsijoita. Sari Vähäsarja / Yle

Hävikkiruuan jakaminen on Peltoniemen tapa tehdä hyvää. Hänen kirpputorinsa sen sijaan on Suomessa harvinaisemmasta päästä: Peltoniemi ottaa vastaan lahjoituksia ja myy niitä, ihan omaksi elannokseen. Vuokran maksaa ja elettyäkin saa, mutta miljonäärin polusta on turha haaveilla.

Kirpputorit ovat pääsääntöisesti joko hyväntekeväisyysjärjestöjen ylläpitämiä tai itsepalvelukirppareita, joissa yrittäjä saa tulonsa vuokraamalla paikkoja yksityisille. Oman väylänsä on tuonut netti, jossa käytettyä tavaraa liikkuu paljon.

Laajaa toimintaa on esimerkiksi SPR:llä (siirryt toiseen palveluun), FIDAlla (siirryt toiseen palveluun), Pelastusarmeijalla (siirryt toiseen palveluun)ja kierrätyskeskuksilla. Moni niistä kertoo säännöllisesti, että tavaraa tulee valtavasti, ja iso osa siitä voi olla myyntiin kelpaamatonta.

Yksityiset eivät ole uhka hyväntekeväisyysjärjestöille

Kirpputori on pitkään kotiäitinä olleen Maria Peltoniemen toteutunut unelma, eikä toiminta ole hänestä keneltäkään pois, sillä tavaraa ihmisillä riittää.

– Jokainenhan saa valita, mihin sitä vie.

SPR:n Kontti-ketjun myymälätoiminnan johtaja Leevi Heimonen sanoo samaa. Hän ei pidä tällaista harvinaista yksityistä toimintaa ongelmana – toistaiseksi lahjoitustavaraa riittää. Siihen on monta syytä.

– Väestörakenne on yksi. Vanhemmilla polvilla on vielä säilyttämisessä sotien kaikua: kaikki on säästetty. Monelle perikunnalle tulee jopa ongelmia, jos jäämistö sijaitsee vaikkapa eri paikkakunnalla.

Nuoremmat sukupolvet lisäävät nekin osaltaan kuormaa: esimerkiksi vaateteollisuus tuottaa lähes kertakäyttötavaraa, ja SPR:llekin päätyy heräteostoksia, joissa on vielä hintalaput paikallaan.

Toisaalta kierrätykselle on kysyntää.

– Käytetyn tavaran ostaminen ei ole enää kiinni rahatilanteesta, vaan se on arvovalinta, sanoo Heimonen.

Kolme, neljä ihmistä on soittanut ja kysellyt, uskaltaisiko itsekin aloittaa.

Maria Peltoniemi

Maria Peltoniemi ei ole juuri ollut palkkatyössä sen jälkeen, kun lapsia alkoi tulla vuonna 1995. Heitä on seitsemän. Tienestejä hän on saanut tekemällä ja myymällä kortteja.

Oma kirpputori oli unelma, josta tulikin yllättäen totta, kun mies vei hänet ajelulle sopivia tiloja etsimään.

Tyhjillään olleen kiinteistön vuokrassa tultiin vastaan niin paljon, että nainen uskalsi ottaa riskin. Ensimmäiset neljä kuukautta Peltoniemi käynnisteli toimintaa aktiivimallin turvin, sitten edessä oli askel omilleen.

Silloin elettiin marraskuuta, ja edessä olivat hiljaisimmat kuukaudet. Niistä selvittiin, ja nyt kirppis on ollut pystyssä jo vuoden.

Lahjoitusmalli herättänyt kiinnostusta

Facebook on alusta asti ollut Peltoniemen pääväylä kertoa yrityksestään. Siellä hän on saanut myös ainoat moitteet siitä, että tekee bisnestä toisten tavaroilla. Kassalla moni kysyy, minkä seurakunnan kirppiksestä oikein on kyse, mutta yleensä kysyjä onkin iloinen kuullessaan, että näinkin voi yrittää.

– Kolme, neljä ihmistä on soittanut ja kysellyt, uskaltaisiko itsekin aloittaa. Kyse on vain rohkeudesta, sanoo Maria Peltoniemi.

Sillä tavaraa, sitä riittää.

Maria Peltoniemi kirpputorillaan.
Peltoniemen seitsemän lasta ovat nyt 11–18-vuotiaita ja pärjäävät, vaikka kirpparin pyöritys ja hävikkiruuan haku sitovat ilta-aikaakin.Sari Vähäsarja / Yle

Peltoniemi on aina pitänyt kierrätystä tärkeänä ja lahjoittanut ylimääräiset tavaransa eteenpäin. Oman kirpparin alkuvaiheessa hänelle tarjottiin heti isoja kuormia, joilla toiminta pääsi hyvin käyntiin. Eikä ketju ole katkennut: joka päivä tulee vähintään jokin nyssäkkä.

Vaikka kirpputoreja on paljon, hän sanoo, ettei yksityisen yrittäjän kirppis ole keneltäkään pois. Hyväntekeväisyyskirpparilla työskennelleenä hän tietää, että niistäkin moni on hukkua tavaraan.

– Ihmiset ovat kiitollisia, kun on paikkoja, joihin voi viedä.

Turhat pois pussi kerrallaan

Peltoniemi hakee, lajittelee ja myy ja ajaa myös päivittäin hyötykäyttöasemalle viemään kertyvää jätettä. Siellä kirpaisee katsoa, miten hyvää tavaraa päätyy jätelavalle, vaikka kierrättääkin voisi.

Lahjoituksissa on vain vähän myyntikelvotonta, toisaalta arvokastakaan tavaraa ei paljon näy. Eniten liikkuu naisten vaate, astiat ja koriste-esineet. Joka päivä menee silti myös jokunen dvd, kirja ja LP.

– Joku tavara voi olla pitkäänkin, mutta menee se lopulta.

Nukenvaunut ja muuta tavaraa kirpputorilla.
Peltoniemi miettii, että yhtä hyvin joku olisi saattanut päätyä nakkaamaan tällaiset nukenvaunut jätelavalle, ja se olisi ollut harmi.Sari Vähäsarja / Yle

Joidenkin tavaroidenkin arvon Peltoniemi on vasta oppinut: tietoa kertyy asiakkaiden kanssa juttelemalla ja etsimällä tietoa netistä.

Päivät venyvät pitkiksi, eikä lomaa ole tullut pidettyä. Toisaalta työ on sosiaalista, sillä yhden naisen firmassa kaikki tapahtuu myymälässä, jolloin juttelu asiakkaiden kanssa tulee siinä sivussa.

Peltoniemeltä on kyselty laajentamishaluista sekä samassa kiinteistössä että toiseen kuntaan, mutta tämä riittää. Jos aikaa olisi, hän voisi ruveta konsultoimaan siinä, miten tavarakaaoksesta voi päästä eroon.

Arkineuvo hänellä on jo valmiina:

– On vapauttavaa, jos jossain nurkassa on kirpparipussi, johon voi aina heittää tavaran, jota ei enää tarvitse. Viedä turhaa pois pussi kerrallaan, ei 20 vuoden välein.