Keskellä Suomen luontoa oli vuosikausia tavoittamaton helmi – nyt pyöräilijät tulevat Puumalaan tuhansien kilometrien päästä

Etelä-Savon Puumalaan avattu saaristoreitti vetää nyt pyöräilijöitä. Matkan varrella voi hyvällä onnella nähdä vaikka saimaannorpan.

matkailu
Norppa II-lautta laiturissa
Norppa II -lautta seilaa Puumalassa Lintusalon ja Hurissalon väliä. Se kuljettaa pyöräilijöitä Saimaalla 10 kilometrin matkan. Kalle Purhonen / Yle

Reisilihaksia hapottavien kilometrien jälkeen alamäki tuntuu taivaalliselta. Tuuli hyväilee ihoa ja hengitys tasaantuu. Vielä yksi käännös mutkasta ja sitten eteen avautuu näkymä sinisestä Saimaasta.

Jos Lintusalon lauttarantaan on ehtinyt ajoissa, voi herkutella lettubaarissa. Räiskäleen voi syödä lohitäytteellä tai jäätelöllä ja raparperihillolla. Kun vatsa on täynnä, talutetaan pyörä punaiseen Norppa II -lauttaan, joka on puksuttanut laituriin.

Jussi Kapanen ohjaamassa Norppa II-lauttaa
Jussi Kapanen kipparoi lauttaa kolmatta kesää.Kalle Purhonen / Yle

– Lautalle tulee välillä myös turisteja, jotka haluavat vain päästä Saimaalle. Viime kesänä lautalta nähtiin kolme norppaa ja kerran tuosta ui etuajo-oikeudella myös hirvi, kertoo kipparin penkissä istuva Jussi Kapanen.

Jo pieni hetki Puumalan saaristoreitillä, Etelä-Savossa, avaa matkailijalle sen suosion salaisuutta. Luonto on kaunis, ruoka on hyvää ja ihmiset ystävällisiä. Pyöräreitti kulkee maantiellä ja asfaltilla, joten eteenpäin pääseminen on helppoa ja matkaa voi taittaa tavallisen polkupyörän lisäksi esimerkiksi moottoripyörällä.

Suosio yllätti kaikki

11 saaren, kahden sillan, Hätinvirran lossin ja Norppa II -lauttamatkan kautta kulkevalla pyöräilyreitillä pääsee polkemaan noin 60 kilometrin pyöräilyreitin.

Reitti avattiin virallisesti vuonna 2017, jolloin matkan katkaisseelle 10 kilometrin vesimatkalle saatiin järjestettyä maksullinen lauttakuljetus. Lautasta vastaa Puumalan kunta, mutta kipparoinnista Kapanen vaimonsa Pirjon kanssa. Kapteenin ja kansimiehen lisäksi lautassa on aina myös varakapteeni.

Polkupyöriä lautan kyydissä
Lautalla liikkuvat moottori- ja polkupyöräilijät. Yhteensä lautalle mahtuu 20 henkilöä. Kalle Purhonen / Yle

Ensimmäisenä toimintavuotena kävijöitä odotettiin alle 700. Sitäkin pidettiin melko kunnianhimoisena, kertoo Lintusalossa toimivan Nestorinrannan emäntä Riitta Viialainen.

– Ensimmäinen kesä oli yllätys kaikille. Ei kukaan osannut odottaa, että siitä tulee heti niin suosittu. Tieto levisi somen kautta nopeasti ja kesällä oli yli 1 000 matkustajaa. Niin toiminta räjähti käsiin, ja sen jälkeen kasvu on jatkunut, Viialainen kuvailee.

Kuvapalvelu Instagramissa on reitiltä jaettu satoja kuvia. Moni matkailija kertookin törmänneensä tietoon saaristoreitistä juuri netissä tai somessa. Ensimmäisenä vuonna kävijöitä oli Etelä-Savon alueelta, toisena vuonna ympäri Suomea ja tälle kesälle odotetaan lisää ulkomaisia kävijöitä. Jo nyt reitillä on pyöräillyt ainakin saksalaisia, ranskalaisia, italialaisia ja venäläisiä matkailijoita.

Puumalan saaristoreitin kartta. Pyöräilyreitin pituus on noin 60 kilometriä.
Reitti kulkee 11 saaren läpi ja on noin 60 kilometrin mittainen. Puumalan kunta / Maanmittauslaitos 2016

Huono sää ei haittaa

Maria Markulan ja Klaus Breitholtzin kesäloma ei alkanut parhaassa mahdollisessa säässä, mutta pariskunta ei ole ottanut sitä liian vakavasti.

– Sää on ollut jopa odotettua parempi. Ja ensi viikolla lähdemme Ranskaan lämmittelemään, Markula nauraa.

Vettä on satanut ja lämpötila on liikkunut kylmimmillään +10 asteen tuntumassa. Markulan ja Breitholtzin matka on taittunut moottoripyörän kyydissä Tampereelta Lappeenrantaan ja Savonlinnan kautta Puumalaan. Saaristoreitin jälkeen matka jatkuu Mikkelin Ristiinaan.

Maria Markula ja Klaus Breitholtz moottoripyöränsä kanssa lautalla
Maria Markula ja Klaus Breiholtz ovat kesälomareissulla moottoripyörällä. Keskustelu helpottuu kypärämikkien avulla.Silva Laakso / Yle

– Hankimme kypäräpuhelimet, että voidaan jutella matkalla. Matka on sujunut tosi hyvin. Pari kertaa on aurinkokin paistanut ja on ollut yllättävän kivaa, Breitholtz kertoo.

Myös kippari Jussi Kapanen tietää, ettei huono sää yleensä lomalaisia paljon haittaa.

– Täällä on komeat maisemat ja kivat ihmiset. Kaikki ovat tyytyväisiä, kun ovat lomalla ja tykkäävät matkustaa pyörän kanssa. Kukaan ei ole ollut pahalla päällä tästä matkasta, vaikka on ollut huonojakin ilmoja, Kapanen kertoo.

Moottoripyörä lautan kyydissä Saimaan saaristossa
Jos polkeminen ei innostu, voi reittiä edetä myös sähköavusteisella polkupyörällä tai moottoripyörällä.Kalle Purhonen / Yle

Tekemistä joka lähtöön

Puumala on suosittu mökkikunta, jonka asukasmäärä kasvaa kesäkaudella merkittävästi. Alueella on kotitalouksia 1 200 ja loma-asuntoja 3 600. Jo luvut kertovat, että kunta on osannut hyödyntää vahvuuksiaan ja saanut monet ihastumaan paikkaan.

Pyöräilijöiden saaristoreitti kulkee pääosin Saimaan vierellä. Matkan varrella on myös aktiviteetteja ja monenlaista nähtävää. Kiinnostavia yksityiskohtia löytyy viinitilasta Salpalinjan majoituskorsuun ja luonnon omiin jylhiin luolastoihin. Yksi suurimmista matkailuvalteista ovatkin juuri maisemat. Puumalassa on 759 saarta ja rantaviivaa 3 000 kilometriä.

Lahtelaiset Aleksi Oksanen ja Aaro Ylenius kertovat päätyneensä saaristoreitille luontokokemusten perässä. Turhaa kiirettä ei tarvitse pitää.

– Me poljemme maastopyörillä ja lähinnä katsellaan luontoa. Tavoitteena on päästä illaksi mökille, Oksanen kertoo.

Aleksi Oksanen ja Aaro Ylenius Norppa II-lautan kyydissä
Aleksi Oksanen ja Aaro Ylenius lukivat reitistä netistä. Kalle Purhonen / Yle

Tarina norpasta ja Nestorista

Riitta Viialaisen emännöimä Nestorinranta on saanut nimensä Nestori Miikkulaisen esikuvasta Nestori Reposesta, josta kertoo myös Juha Vainion sanoittama Vanhoja poikia viiksekkäitä -kappale.

– Nestori Reponen asui puolen kilometrin päässä tästä. Hänellä oli sauna meidän rannassa ja hän oli istunut siellä rannassa soittamassa haitaria, kunnes norppa oli tullut kivelle kuuntelemaan. Nestori kertoi tämän tarinan toimittajaporukalle, joka oli vuonna 1971 tekemässä juttua kelirikosta, kertoo Viialainen.

Moottoripyörä sidottuna lauttaan kiinni
Vaikka Suomen kesäsää ei aina ole pelkkää paistetta, on lautalla yleensä hyvä tunnelma. Kalle Purhonen / Yle

Mukana tuolla matkalla oli myös Veikko Kilkki. Hän oli keksinyt kirjoittaa kirjeen Vainiolle ja pyytää häntä kirjoittamaan Nestorista ja norpasta kappaleen. Alkuun Vainio ei ollut innostunut aiheesta, mutta oli lopulta kirjoittanut laulun vuonna 1982.

– Siitä tuli hyvin suosittu kappale ja suomalaisten rakastama laulu. Mutta Nestori ei ikävä kyllä ehtinyt sitä kuulla, sillä hän hukkui samana vuonna, kertoo Viialainen.

Norppa II-lautan ohjaamo
Norppa II:sen miehistöön kuuluu kapteenin lisäksi kaksi henkilöä.Kalle Purhonen / Yle