Maataloustuottajat valottavat maaseudun arkea

Kanta- ja Päijät-Hämeessä 35 maatilaa kutsuu vierailijoita kylään heinäkuun 13. päivänä.

maatilat
Lehmät kävelevät kohti kameraa kesäisellä laitumella
Maaseudun elämään pääsee tutustumaan Hämeessä useilla maatiloilla.Riitta Tapiomäki / Yle

Avoimet maatilat Hämeessä -tapahtuma alkaa jo vakiintua osaksi hämäläistä kesätarjontaa. Maatilojen ovet ovat avoinna neljättä vuotta peräkkäin.

Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliiton mukaan tapahtumalle on tilausta, sillä ihmiset vieraantuvat yhä enemmän ruoantuotannosta. Lisäksi ruoan matka pellolta pöytään ei ole niin tuttu kuin ennen.

Avoinna olevista maatiloista voi lukea lisää Kasvua Hämeessä (siirryt toiseen palveluun) -verkkosivuilta.