Rikollisuustilanne Itä-Suomessa vaihtelee alueittain – esimerkiksi Kuopiossa selkeää kasvua

Koko valtakunnassa rötökset näyttävät aavistuksen vähentyneen.

rikokset
Poliisiauto.
Jutussa esitetyt luvut perustuvat Tilastokeskuksen ennakkotietoihin viranomaisten tietoon tulleesta rikollisuudesta.Tiina Jutila / Yle

Rikollisuus Suomessa on Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan hienoisessa laskussa.

Viranomaisten tietoon tuli tämän vuoden ensimmäisellä puolikkaalla reilut 200 000 rikoslakirikosta.

Väkivaltarikosten määrä valtakunnassa on niin ikään hieman vähentynyt, mutta esimerkiksi pahoinpitelyjä tuli nyt Pohjois-Savossa viranomaisten tietoon enemmän kuin viime vuoden alkupuoliskolla.

Kokonaisuudessaan viranomaiset kirjasivat esimerkiksi Kuopiossa nyt noin 600 rikosta enemmän kuin vuonna 2018 vastaavalla ajanjaksolla.

Pohjois-Karjalassa suunta on ollut päinvastainen: viranomaisten tietoon tuli alkuvuonna noin 500 rikosta vähemmän kuin vuonna 2018. Joensuussa kirjattiin reilut 100 rikosta vähemmän.

Esimerkiksi pahoinpitelyrikosten määrä Pohjois-Karjalassa on laskenut reilut kymmenen prosenttia.