Kari Enqvistin kolumni: Ihminen tuskin muuttaa muille planeetoille, vaikka aika ajoin siitä haaveilee

Avaruuteen verrattuna etelänavalla on terassikeli. Ei siellä silti ole kiinteistökeskittymiä, kirjoittaa Kari Enqvist.

Avaruusohjelmat
Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018
Antti Haanpää

Viisikymmentä vuotta sitten, heinäkuun 20. päivä iltakymmeneltä Suomen aikaa, ihminen laskeutui ensimmäistä kertaa vieraalle taivaankappaleelle. Päivä oli sunnuntai. Helsingissä lämpötila oli 16 astetta ja sää poutainen, kuten koko maassa. Olin viidentoista vanha.

Apollo 11:a seurattiin Ylen Kuustudiossa herkeämättä ja suorana lähetyksenä. Tupakka savusi, kun herrajoukko kommentoi kravatit kaulassa laskeutumista ja Neil Armstrongin ensiaskelia. Innostus oli valtaisa sekä meillä että ympäri kehittynyttä maailmaa. Osa Kuustudion kommentaattoreista oli jopa riehaantunut riisumaan pikkutakkinsa.

Vaikka raketti oli amerikkalainen, saavutus tuntui koskevan koko ihmiskuntaa. Kyynisen nykyajan on ehkä vaikea ymmärtää, että tuolloin meillä vielä oli ihanteita.

Olimme varmoja, että todistimme tulevaisuutta livenä. Sitä oli odotettu, ja sen tiedettiin saapuvan pian. Maagisena vuosilukuna pidettiin vuosituhannen vaihdetta. Siitä alkaisi kokonainen uusi aikakausi.

Olihan Stanley Kubrickin kulttifilmikin nimeltään ”Avaruusseikkailu 2001”. Amerikkalainen piirrossarja ”Jetsonit” puolestaan kuvasi – tuolloin arveluni mukaan osuvasti – mitä oli odotettavissa: lentäviä autoja, robottipalvelijoita, yhdeksäntuntinen työviikko.

Nyt sanotaan: avaruuteen ei pidä mennä, ennen kuin ilmastonmuutos on torjuttu.

Tulevaisuus jäi tulematta. Ihmiskunta sai muuta ajateltavaa. Mutta nyt Kuu on jälleen tähtäimissä. Kaukaisuudessa väikkyy myös Mars.

Aika on kuitenkin toinen. Se on uhkien ja toivottomuuden aika. Elämää varjostaa ilmastonmuutos, joka kuihduttaa tulevaisuususkoa vanhan kunnon veteraani-argumentin hengessä.

Se kuului: mitään ei voi eikä saa tehdä, ennen kuin viimeisellä sotaveteraanilla on kaikki kunnossa.

Nyt sanotaan: avaruuteen ei pidä mennä, ennen kuin ilmastonmuutos on torjuttu.

Argumentin takana on kuvitelma, että kaikki asiat tapahtuvat sarjassa. Ensin suoritetaan yksi asia, ja vasta sen jälkeen toinen. Mutta oikeasti inhimillinen toiminta on aina rinnakkaista. Samanaikaisesti tapahtuu monta asiaa.

En pidä miehitettyä lentoa Kuuhun tai Marsiin suurena seikkailuna.

Nekin, jotka kantavat kiihkeää huolta ilmastosta, käyvät ravintoloissa, kuuntelevat musiikkia, tekevät lomamatkoja ja lapsia, vaikka tietävät kaiken tämän aktiviteetin olevan pahasta ja rahan poissa tärkeämmästä.

Avaruusmatkat ja ilmastonmuutoksen torjunta eivät ole keskenään poissulkevia.

Itse en pidä miehitettyä lentoa Kuuhun tai Marsiin suurena seikkailuna. En usko, että näemme niiden pinnalla koskaan merkittäviä siirtokuntia. Edes etelänavalle ei ole syntynyt kiinteistökeskittymiä tai teemapuistoja, ja mainittuihin taivaankappaleisiin verrattuna siellä sentään vallitsevat huolettomat terassikelit.

Avaruus on niin suuri ja vihamielinen, ettei sitä voi valloittaa.

Kun puhutaan avaruuden valloittamisesta, puhutaan mahdottomasta. Avaruus on niin suuri ja vihamielinen, ettei sitä voi valloittaa. En usko ihmisen matkaavan milloinkaan toisiin tähtiin. Tie on niin pitkä ja hankala, että se on varattu ainoastaan koneille.

Mutta kenties kuulennot ovat raivaamassa askelmerkkejä polulle, joka vielä yhdistää ihmiskuntaa.

1970-luvun loppupuolella innostuttiin hetkeksi avaruuteen rakennettavista keinomaailmoista. Suunnitelmia ja piirustuksia laadittiin aivan tosissaan. Yhdysvalloissa kongressi järjesti kuulemisia.

Miljoonat onnelliset eläisivät sylinterin pyörimisen simuloimassa painovoimassa.

Kuusta louhitusta materiaalista oli tarkoitus rakentaa jopa kymmenien kilometrien pituisia ja kilometrien levyisiä onttoja sylintereitä. Niiden sisälle pystytettäisiin kokonainen ekosysteemi. Sen aurinkoenergian ylläpitämässä pastoraalissa kymmenet miljoonat onnelliset eläisivät sylinterin pyörimisen simuloimassa painovoimassa. Tämä taivainen Nurmijärvi olisi kuin keskustapuolueen paratiisi.

Myös ajatus avaruuden siirtokunnista lässähti. Mutta kenties vain tilapäisesti.

Viisisataa vuotta sitten keisarillinen Kiina poltti valtaisan laivastonsa ja eristäytyi muusta maailmasta kahdeksi vuosisadaksi. Historian suuressa sinfoniassa kyseessä oli kuitenkin vain lyhyt välisoitto.

Kiinalaiset eivät nimittäin pystyneet pysyttelemään poissa maailman meriltä. Niinpä aavistan, ettei ihmiskuntakaan malta olla siirtymättä avaruuteen.

Jos vedän harteilleni oraakkelin viittani, minun on pakko ennustaa, että kuluvan vuosisadan aikana avaruussiirtokunnat palaavat vielä piirustuslaudoille.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

Kolumnista voi keskustella 18.7. klo 16.00 asti.

Lue lisää:

Ihmisen ensimmäinen matka Kuuhun alkoi 50 vuotta sitten – astronautit varautuivat kuolemaan, presidentti Nixonilla oli muistopuhe valmiina

Riku Siivosen kolumni: Tulevaisuuden hyvä elämä on keinotekoista, mutta niin on nykyinenkin

Kari Enqvistin kolumni: Me suomalaiset olemme kaikki insinöörejä