Tampereen perussuomalaiset pyytävät selvitystä kahdelta henkilöltä äärioikeiston tapahtumaan osallistumisesta

Perussuomalaisten Tampereen valtuustoryhmä ja paikallisyhdistys päättävät selvityksen jälkeen jatkotoimista.

Tampereen kaupunginvaltuusto
Lassi Kaleva ja Terhi Kiemunki valtuustosalin takaosassa
Arkistokuva Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksesta marraskuussa 2017. Takarivissä perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Lassi Kaleva ja varavaltuutettu Terhi Kiemunki.Mari Siltanen / Yle

Perussuomalaisten Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lassi Kaleva on ottanut kantaa eilen julkisuuteen nousseeseen äärioikeiston kesäleiritapahtumaan.

Tampereen apulaispormestari Johanna Loukaskorpi (sd.) paheksui Tampereen kunnallispolitiikkaa käsittelevässä Facebook-ryhmässä (siirryt toiseen palveluun) perussuomalaisten sivistyslautakunnan jäsenen osallistumista Kansallismielisten liittouman järjestämään kesätapahtumaan.

Tapahtumassa muun muassa ammuttiin jousipyssyllä ja ilmakiväärillä maalitauluja, joissa oli tiettävästi ministerien kuvia.

Lassi Kalevan mukaan leirin tapahtumat kuulostavat erikoisilta ja arveluttavilta, eikä julkisuudessa kuvattu käytös ole puolueen jäsenelle sopivaa.

– Me perussuomalaiset olemme mukana politiikassa sen johdosta, että kunnioitamme oikeusvaltiota ja demokratiaa. Jos näitä arvoja ei jaa, ei voi olla mukana porukassa.

Kaleva sanoo, että tapahtumista on pyydetty selvitystä kahdelta ihmiseltä.

– Kaupunginvaltuustoa koskeva selvitys on pyydetty varavaltuutettu Terhi Kiemungilta. Sen lisäksi Tampereen paikallisyhdistys on pyytänyt selvitystä yhdeltä ihmiseltä.

Selvitykset saatuaan perussuomalaisten valtuustoryhmä ja paikallisyhdistys päättävät jatkotoimista.

Terhi Kiemunki ei ole perussuomalaisten jäsen, mutta edustaa puoluetta Tampereen kaupunginvaltuuston sivistyslautakunnassa. Hän on kesäleirin järjestäneen Kansallismielisten liittouman varapuheenjohtaja.

Kiemunki itse ei ole julkisesti myöntänyt tai kieltänyt osallistumistaan tapahtumaan.

Kiemunki ei halunnut kommentoida tapahtumia Ylelle.

Lue lisää:

Tampereen apulaispormestari Loukaskorpi paheksuu sivistyslautakunnan jäsenen osallistumista äärioikeiston tapahtumaan