Heinäkuun alku ollut paikoin viilein miesmuistiin – erityisesti Itä-Suomessa ollut harvinaisen kylmää

Sitä vastoin kesäkuu oli lähes koko maassa keskimääräistä lämpimämpi.

sää
Järvimaisema Kuusamosta.
Heinäkuun alku on ollut niin viileä, että öisin jopa hallaa on esiintynyt paikoin. Kuva kesäkuulta Kuusamosta.Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Alkukesän helteet ovat vain muisto tarkasteltaessa heinäkuun alun lämpötiloja.

Siinä missä kesäkuun alussa esimerkiksi Oulussa rikottiin yli 32 astetta, päästään tällä hetkellä vain vähän yli 20 asteen parhaimmillaankin.

Ylen meteorologi Joonas Koskela kertoo, että eilen perjantaina Itä-Suomessa Ilomantsin ja Kuhmon alueilla mitatut noin kymmenen astetta ovat jopa poikkeuksellisen kylmiä päivälämpötiloja heinäkuun säälle.

Heinäkuun alkupuoliskon alin korkein päivälämpötila itäisessä Suomessa mitattiin vuonna 2009 Suomussalmella. Tuolloin lämpötila jäi 4. heinäkuuta vain 7,9 asteeseen.

– Poikkeuksellisesta säästä puhutaan vasta silloin, kun sääilmiö esiintyy tilastollisesti keskimäärin 2-3 kertaa sadan vuoden aikana tai harvemmin ja nyt tosiaan on ollut poikkeuksellisen kylmää, kertoo Koskela.

Vaikka adjektiivien käyttö säästä puhuttaessa on yleistä, on hyvä tiedostaa, mitä todella tarkoitetaan, kun puhutaan harvinaisesta tai poikkeuksellisesta säästä.

Harvinaiseksi sääilmiötä kutsutaan, kun sitä esiintyy harvemmin kuin keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.

Koskela kertoo erityisesti juuri Itä-Suomen kärsineen viileistä ilmavirtauksista. Viratukset ovat tulleet Pohjoisnavan suunnalta aina Jäämereltä asti.

Myös muualla maassa on ollut kylmää, erityisesti öisin.

– Viime yönä hallaa esiintyi paikoin Länsi-Suomessa ja Lapissa. Se ei tee hyvää viljelyksille, eikä mansikoille.

Ensi viikosta sään pitäisi lämmetä hitaasti, mutta varmasti. Mitään hirmuhelteitä ei kuitenkaan kannata odottaa, vaan lämpötilat nousevat parhaimmillaankin lähelle keskimääräisiä heinäkuun lämpötiloja.

Kesäkuu oli paikoin harvinaisen lämmin

Kesäkuu vastaavasti oli lähes koko maassa keskimääräistä lämpimämpi.

Hellepäiviä, eli päiviä jolloin vuorokauden ylin lämpötila ylittää 25 astetta, oli kesäkuussa koko maassa yhteensä 11. Tämä on kolme päivää pitkän ajan keskiarvoja enemmän.

Eniten hellepäiviä oli Lappeenrannassa, Parikkalassa, Kouvolassa, Heinolassa ja Lahdessa, missä hellelukemiin päästiin kymmenenä päivänä. Kesäkuun ylin lämpötila, 32,3 astetta, mitattiin 7. päivä Kruunupyyssä Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalla sekä Oulussa Oulunsalon Pellonpään havaintoasemalla.

Edellisen kerran tätä lämpimämpi kesäkuu oli vuonna 2013.