Herätys: Trump solvasi kongressiedustajia rasistisesti, Haavisto raportoi matkastaan Sudanin lähialueille, tällä viikolla lämpenee

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Donald Trump
Trumpin tviitit aiheuttivat myrskyn Twitterissä sunnuntaina.Brendan Smialowski / AFP

Trumpia syytetään neljän demokraattinaisen rasistisesta solvaamisesta

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kehotti sunnuntaina neljää värillistä naiskongressiedustajaa palaamaan kotimaihinsa korjaamaan "maailman korruptoituneimmat ja saamattomimmat hallitukset" sen sijaan, että kertoisivat, kuinka Yhdysvaltoja pitäisi johtaa. Trump ei maininnut edustajia nimeltä, mutta hänen uskotaan tarkoittavan ”ryhmäksi” nimitettyä neljän naisen ryhmittymää. Kaikki neljä ovat Yhdysvaltain kansalaisia ja kolme heistä on syntynyt Yhdysvalloissa.

Pekka Haavisto raportoi EU-kollegoille matkastaan Sudanin lähialueille

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) esittelee tänään Brysselissä muille EU-ministereille antia matkastaan Sudanin lähialueille. Haavisto on vieraillut viime päivinä Addis Abebassa tapaamassa Etiopian edustajia ja Afrikan unionin keskeisiä toimijoita sekä Sudanin siirtymäajan sotilasneuvoston että oppositiorintaman (FFC) edustajia. EU-diplomaatti kuvaa Haavistoa vahvaksi Sudan-asiantuntijaksi.

Pekka Haavisto
Pekka HaavistoRoni Rekomaa / Lehtikuva

Uusi magneettikuvausmenetelmä ilmiantaa eturauhassyövän

Magneettikuvauksesta saadaan paljon hyötyä miesten eturauhassyövän hoidossa. Turussa kehitetty kuvausmenetelmä vähentää tutkimusaikaa kolmesta vartista varttiin. Turhia koepaloja ei tarvitse ottaa.

Röntgenhoitaja Viivi Hyvönen tarkkailee magneettikuvauksen kulkua monitorien avulla.
Röntgenhoitaja Viivi Hyvönen tarkkailee magneettikuvauksen kulkua monitorien avulla.Minna Rosvall / Yle

Lihasvoima muuttuu sähköksi kalifornialaisella kuntosalilla

Ympäristötietoisessa Kaliforniassa on yhdistetty kuntoilu ja energiantuotanto. Mitä enemmän asiakas polkee Sacramento Eco Fitness -kuntosalin spinningtunnilla, sitä enemmän sähköä latautuu salin akkuihin. Akku pitää salin valot päällä hiljaisina aikoina.

Kuntopyöräilijöitä kalifornialaisella kuntosalilla.
Kuntosalilla rehkivä voi tuottaa yhden watin minuutissa.Yle

Sadekuuroja ja etelässä lämpenee

Viikko alkaa monin paikoin viileänä, mutta vähitellen lämpötilat ovat nousemassa. Maanantaina sadekuuroja tulee paikoin eri puolilla maata ja 20 asteen lämpötiloja esiintyy lähinnä etelässä. Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Maanantain sääkartta.
Yle