Rauhallinen rokkiviikonloppu Joensuussa

Poliisin tehtävämäärät ja rikostilastot eivät poikenneet normaalista viikonlopusta.

Joensuu
Ilosaarirockin festivaalualue heinäkuisena lauantaina kesällä 2019.
Tältä näytti festivaalialue, kun Olavi Uusivirta esiintyi lauantaina alkuillasta Kalle Kervinen / Ilosaarirock

Sunnuntaina päättynyt Ilosaarirock keräsi harvinaisen kylmästä heinäkuun säästä huolimatta suuren festarikansan Joensuun laulurinteelle. Kolmipäiväisessä tapahtumassa kävi kaikkiaan 64 000 vierasta.

Poliisin mukaan rokkiviikonloppu sujui erittäin hyvin ja rauhallisesti. Festivaalikansa oli hyvällä tuulella, vaikka säätila vaihteli päivittäin voimakkaasti. Viranomaisten yhteinen turvakortteli osoitti toimivuutensa ja tehokkuutensa.

Poliisin tehtävämäärät ja rikostilastot eivät poikenneet normaalista viikonlopusta. Rokkialueen ulkopuolella oleskellut nuoriso työllisti poliisin nuoriin kohdistuvan ennaltaehkäisevän työn Ankkuritiimiä jonkin verran.

Ilosaarirockissa ensimmäistä kertaa paikalla olleen Punaisen Ristin tukihenkilön tietoon tuli kaksi tapausta, joissa henkilö oli kokenut seksuaalista häirintää.

Ilosaarirock on järjestetty vuodesta 1971 alkaen. Tapahtuman järjestää voittoa tavoittelematon elävän musiikin yhdistys Joensuun Popmuusikot ry.

Tapahtuman tuotoilla tuetaan Pohjois-Karjalan musiikki- ja kulttuurielämää sekä itäsuomalaista luontoa.