Riihimäelle EU-rahoitusta robotiikan opetuksen kehittämiseen

Riihimäen kaupunki, Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hyria koulutus saivat noin 340 000 euron rahoituksen Euroopan sosiaalirahastolta.

Riihimäki
Robotti pöydällä
Riihimäellä robotiikkaan tutustutaan jo varhaiskasvatuksesta lähtien.Timo Leponiemi / Yle

Rahoitus myönnettiin Robo oppii -hankkeeseen. Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan noin 30 opintopisteen kokonaisuus digitalisaation ja etenkin robotiikan alueilta.

Toisen asteen oppilaitosten ja ammattikorkeakoulun yhteisessä hankkeessa halutaan nopeuttaa uusien tekniikoiden käyttöön ottamista Riihimäen alueella. Lisäksi tavoitteena on auttaa opiskelijoita siirtymään joustavammin robotiikan jatko-opintoihin.

Riihimäen kaupunki hyväksyi viime syksynä lukion opetussuunnitelman, johon kuuluu 12 pakollista robotiikkakurssia. Riihimäki on ensimmäinen kaupunki Suomessa, joka ottaa robotiikan mukaan lukio-opetukseen.