Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kävijäodotukset täyttyivät – juhlaväki viihtyi alueella aiempaa pidempään

Pelimannien määrä kasvoi selvästi tänä kesänä. Ensi vuonna juhlien teemana on leikki.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat
Yleisöä areenan täydeltä Kaustisella
Myös lippuja myytiin festivaaleille edellisvuotta enemmän.Raila Paavola / Yle

52. kerran järjestetty Kaustisen kansanmusiikkijuhlat veti kävijöitä lähes edelliskesän tapaan, vaikka avajaispäivä keräsi väkeä edelliskesää laimeammin.

Viikon kestäneillä festivaaleilla lippuja myytiin enemmän kuin edellisvuonna. Myytyjen lippujen osuus kokonaiskävijämäärästä oli yli 17 300. Juhlien kokonaiskävijämäärä oli reilut 46 300 ihmistä, mikä on vain noin 700 kävijää viime vuotta vähemmän.

– Olemme tyytyväisiä tulokseen ja kävijätavoite saavutettiin. Väki viihtyi alueella selvästi pidempään kuin ennen. Tilastotiedoista näkee, että monet tulivat jo aamulla ja viettivät alueella koko päivän iltamyöhään saakka, kommentoi tiedotteella järjestäjätaho Pro Kaustinen yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Ira Korkala.

Pelimannien määrä kasvoi tänä vuonna selvästi, kun juhlilla viihdytti yli 4 300 pelimannia.

Ensi vuonna Kaustisen kansanmusiikkijuhlia vietetään 13.–19.7. Teemana on leikki ja maakuntateemojen sarjassa on vuorossa Kymenlaakso.

Festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1968. Tapahtuman järjestämisvastuu on ollut viimeiset kahdeksan vuotta Pro Kaustinen yhdistyksellä.