Raision henkirikoksen epäillyistä kolme vapautettu – yksi mies vangittu todennäköisin syin epäiltynä taposta

Raision Tikanmaalla tapahtui tappo viime viikon keskiviikkona.

henkirikokset
poliisi kuvitus
Tiina Jutila / Yle

Raision Tikanmaan taposta epäiltynä on vangittu yksi mies, kertoo poliisi. Kolme muuta epäiltyä on vapautettu.

Henkirikos tapahtui Raisiossa viime keskiviikkona yksityisasunnossa. Tuolloin asunnosta löytyi vakavasti loukkaantunut mies, joka kuoli myöhemmin Turun yliopistollisessa keskussairaalassa vammoihinsa.

Tappo tapahtui teräaseella.

– Neljästä kiinniotetusta kolme vapautettiin perjantaina. Sunnuntaina neljäs epäilty vangittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä taposta, kertoo tutkinnanjohtaja Jussi Helesvirta.

Helesvirran mukaan poliisissa on tapon tekoväline hallussa ja motiivista aavistus.

– Motiivista meillä on aavistus, mutta haluamme vielä selvitellä asiaa. Tutkinta on kuitenkin vielä sillä tavalla alussa, Helesvirta sanoo.

Syytteennostopäivä on Helesvirran mukaan syyskuussa.

Lue lisää:

Poliisi tutkii Raisiossa tapahtunutta henkirikosta – neljä henkilöä otettu kiinni