Varusmiesten koulutusuudistus etenee: Kännykkä käteen kaikissa maavoimien joukko-osastoissa

Puolustusvoimat on kokeillut uusia digitaalisia koulutusmuotoja muun muassa Porin prikaatissa Niinisalossa.

Säkylä
Varusmiehet selaavat tabletteja tuvassa.
Varusmiehet voivat selata mobiililaitteilla koulutusmateriaaleja jo ennen tulevia harjoituksia.Katja Halinen / Yle

Uudet alokkaat ovat totutelleet varusmiehen arkeen Huovinrinteen varuskunnassa Säkylässä nyt reilun viikon. Turkulaiselle Sini Ali-Keskikylälle varhaiset aamuherätykset ovat olleet tuttuja, mutta joukkona toimimisessa on vielä hiottavaa.

– Pikkuhiljaa alkaa tottua siihen, että mennään aina yhdessä kaikkialle. Aina kiire odottamaan.

Ala-Keskikylän mainitsema vanha varusmieslausahdus ei ehkä tulevaisuudessa pidä enää paikkaansa. Puolustusvoimat on kehittänyt uudistusta, jossa digitaaliset välineet, kuten oma kännykkä ottavat entistä isomman roolin varusmiehen koulutuksesta.

Jatkossa varusmies voi odotellessaan kerrata vaikkapa kännykältä asioita, joita on seuraavaksi tarkoitus opetella.

Konsepti olemassa, toimivuus kokeiltu nyt käytännössä

Uusia digitaalisia koulutusmuotoja on kokeiltu viimeisen vuoden ajan jo muun muassa Porin Prikaatin Niinisalon varuskunnassa, jossa kokemukset ovat olleet hyviä. Noin tuhannen varusmiehen kokemuksia, puolustusvoimien ihmiskokeita, jatketaan vielä seuraava vuosi.

Parhaat käytännöt pääsevät edessä olevaan suureen koulutusuudistukseen nimeltään Koulutus 2020. Se muuttaa varusmieskoulutuksen kurssimuotoiseksi.

Puolustusvoimien edellisestä suuresta varusmieskoulutuksen uudistuksesta on ehtinyt kulua jo 20 vuotta.

Puolustusvoimien koulutuspäällikkö, prikaatikenraali Jukka Sonninen sanoo, että uudistukseen on haettu mallia muun muassa kotimaisesta peruskoulujärjestelmästä.

– Suomalainen koulujärjestelmähän on hemmetin hyvä. Me nyt tietysti yritetään ottaa sieltä niitä peruskoulussa ja keskiasteella olleita menetelmiä ja tapoja myös varusmieskoulutukseen.

Ensin teoria, sitten vasta käytäntö

Koulutusuudistusten yksi keskeisimpiä muutoksia on käänteinen luokka-ajatus. Sen idea on opiskella ensin opeteltava asia rauhassa teoriassa ja sitten vasta käytännössä maastossa. Opiskelussa käytetään apuna muun muassa virtuaalikoulutusympäristöä ja erilaisia simulaattoreita.

– Ensin pystytään uusilla menetelmillä paljon paremmin hahmottamaan, mitä ollaan opiskelemassa ja mitä pitäisi osata. Pelaamisella on huimia mahdollisuuksia ja sitä on nyt monta vuotta jo tehty. Meillä on siitä paljon kokemuksia ja se toimii, Jukka Sonninen kertoo.

Puolustusvoimat on tuottanut runsaasti muun muassa erilaista koulutusmateriaalia, joka on löydettävissä verkosta erilaisin digitaalisin välinein.

Varusmiehet harjoittelevat ampumista simulaattorissa.
Katja Halinen / Yle

Riittimarssit jäävät historiaan

Sama ajatus on prikaatikenraali Jukka Sonnisen mukaan tuotu myös esimerkiksi fyysiseen harjoitukseen.

Aikaisemmin varusmieskoulutuksen ongelma on ollut siinä, että alokasajan raskaat fyysiset harjoitukset ovat aiheuttaneet joillekin fyysisen ylikunnon, joka on kostautunut myöhemmässä palveluksessa.

Enää raskaita reppumarsseja ei tehdä alokasaikana, vaan alun koulutus keskittyy lihaskunnon, ketteryyden ja kestävyyden kehittämiseen.

– Yritetään saada kaikki samalle viivalle ja pidetään hyvää liikuntakoulutusta, ja vasta varusmiespalveluksen keski- ja loppupuolella tulee niitä raskaita reppuvaelluksia.

Varusmiehiltä kiitosta, muutosvastarintaakin esiintyy

Etenkin opittavien asioiden tarkastaminen ja seuraaminen kännyköiltä on saanut paljon kiitosta varusmiehiltä. Alikersantti Oskari Aurion mukaan tämän kaltaiselle uudistukselle on ollut selvä tilaus.

– Siitä oppii helposti ja se on nykynuorille luonnollinen tapa oppia. Harvemmin itsekään tulee kirjoja opittua, niin puhelimesta on helpompi oppia.

Aivan kaikkia muutokset eivät ole miellyttäneet. Uudistuksia on myös kritisöity ja kokeiluista osa on ollut epäonnistuneita. Prikaatikenraali Jukka Sonninen ymmärtää, että uudistus herättää myös epäilyjä.

– Nykyjärjestelmähän ei ole rikki. Se on se pointti. Siinä mielessä meillä ei ole tarvetta hätiköidysti tehdä mitään. Nyt yritetään rauhallisesti kokeilla, että toimiiko uudistus ja sitä kautta kasvattaa väkeä uusiin toimintatapoihin.

Puolustusvoimat on laajentanut koulutusuudistuksen kokeiluja kaikkiin maavoimien joukko-osastoihin. Täydessä laajuudessa koulutusuudistus otetaan käyttöön ensi kesänä.