IHN-taudin vuoksi perustettu rajoitusvyöhyke lakkautettu Perämerellä

IHN-tautia kuitenkin seurataan edelleen Simon ja Iin kuntien alueella.

lohikalat
Kirjolohi
Ismo Pekkarinen / AOP

Lohikalojen IHN-taudin leviämisen estämiseksi perustettu rajoitusvyöhyke on lakkautettu Simon ja Iin kuntien alueella.

Ruokavirasto eli silloinen Evira perusti rajoitusvyöhykkeen Perämeren rannikolle marraskuussa 2017, kun kahdenmerikassikasvattamon kirjolohista löytyi IHN-virusta. (siirryt toiseen palveluun) Viruslöytö oli tuolloin Suomen ensimmäinen.

Kasvatuslaitosten näytteistä ei ole löytynyt IHN-virusta enää kalojen hävittämisen, välineistön puhdistuksen ja kasvatustauon jälkeen. Tautia ei myöskään ole todettu rajoitusvyöhykkeeltä pyydetyistä luonnonvaraisista kaloista.

Tehostettua IHN-taudin seurantaa alueella kuitenkin jatketaan. Seurantaohjelmat kestävät vähintään kaksi vuotta.

Seuranta-alueilla sijaitsevista kalojen pitopaikoista tai luonnonvesistä ei saa siirtää eläviä lohia tai kirjolohia tai niiden sukusoluja muualle Suomeen.

IHN-virus aiheuttaa kaloilla verta muodostavan kudoksen kuoliotautia.

Ihmisiin ja lemmikkeihin tauti ei tartu, ja kalaa voi ministeriön mukaan Suomessa syödä normaalisti.