Kumi palaa ja musiikki pauhaa yötä päivää – Lauritsalan keskustassa meno on yltynyt villiksi

Lauritsala-talon asukastilaisuudessa pohditaan keinoja Luukkaantorin rauhoittamiseksi.

ilkivalta
Luukkaan tori
Ilkivaltaa Luukkaantorilla. Taustalla Kolmen alasimen suihkulähde.Kare Lehtonen/Yle

Nuorten häiriökäyttäytyminen kiristää asukkaiden hermoja Lappeenrannan Lauritsalassa.

Tihutyöt, meluaminen ja mopolla ajelu keskittyvät Luukkaantorin suihkulähteen ympäristöön.

Kesän aikana häiriöt ovat vain lisääntyneet. Iltaisin paikalla on useita kymmeniä nuoria.

– Nuorten pitää saada kokoontua ja tavata toisiaan. Mutta käytöstapoja ei suuressa joukossakaan saa unohtaa, sanoo Lappeenrannan asukasyhteyshenkilö Piia Haakana.

Riesana myös päihteitä käyttävät aikuiset

Päiväsaikaan ja alkuillasta Luukkaantorin valtaavat päihteitä käyttävät aikuiset. Poliisit käyvät alueella usein, mutta häiriköt palaavat poliisien poistuttua takaisin.

Haakanaa harmittaa, että kaupungin ja Lauritsalan asukkaiden yhdessä kunnostama Luukkaantorin Kolmen alasimen suihkulähde ympäristöineen tärvääntyy.

– Monet ilokseen ja ajankulukseen puistossa kävelevät asukkaat eivät uskalla mennä sinne, kun muu porukka on laumoittanut alueen, sanoo Haakana.

Lauritsala-talolla pohditaan heinäkuun 23. päivänä kello 17 keinoja alueen rauhoittamiseksi.

Asukkaiden kanssa ovat keskustelemassa Lauritsalan alueraadin jäsenet, Lappeenrannan nuorisotoimen edustajat sekä poliisi.

– Toivottavasti myös nuoret tulevat mukaan, sanoo Haakana.