Seinäjoella taksidiilit tulivat kesän tapahtumiin – Keskustaksi puolustelee käytäntöä

Seinäjoen Keskustaksi on pystyttänyt taksitolppansa tämän kesän tapahtumiin yhteistyössä järjestäjien kanssa.

taksiliikenne (liikenne)
Seinäjoen Keskustaksin tolppa.
Keskustaksi perustelee omaa tolppaansa muun muassa sillä, että hinnat ovat näkyvissä.Hanne Leiwo / Yle

Seinäjoen Keskustaksi rauhoittelee Seinäjoella viime viikkoina kuumana käynyttä taksikeskustelua. Ilta-Sanomat kirjoitti viikonloppuna, että tilanne kuumentui (siirryt toiseen palveluun) ulkopaikkakuntalaisten ja seinäjokelaisten kuskien kesken Tangomarkkinoilla.

Keskustaksi kertoo nyt, että yhtiö on tehnyt Provinssin ja Tangomarkkinoiden tapahtumajärjestäjien kanssa yksinoikeussopimukset Keskustaksin taksitolppien pystyttämisestä tapahtuma-alueille. Provinssissa tolppa oli lopulta auki kaikille taksiyrittäjille, mutta Tangomarkkinoilla Keskustaksin tolppa oli tapahtuma-alueen sisällä, ja vain heidän taksiensa käytössä.

Keskustaksi on tehnyt sopimuksen myös Vauhtiajojen kanssa rata-alueelle tulevasta tolpasta sekä Seinäjoen stadionilla elokuussa järjestettävään konserttiin. Solar Sound -festivaalin kanssa neuvotellaan.

Keskustaksin hallituksen puheenjohtaja Ari Alestalo on hieman ihmeissään nousseesta kohusta, sillä hän ei ollut kuullut konflikteista. Hän kertoo jutelleensa pelisäännöistä esimerkiksi Menevä-taksiyhtiön kuskien kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä Tangomarkkinoilla.

– Emme halua sekoittua takseihin, joissa on vapaa hinnoittelu. Uuden lain mukaiset pelisäännöt muotoutuvat pikkuhiljaa, Alestalo toteaa.

Vapautuneen kilpailun myötä vastaavia sopimuksia on tehty festivaaleilla esimerkiksi Vantaalla ja Oulussa. Porissa tunteet ehtivät jo kuumeta, vaikkei siellä ole sopimuksia tehtykään. Taksiliiton hallituksen puheenjohtaja Kai Andersson on todennut Ylelle, että tapahtuman järjestäjällä on oikeus tehdä sopimuksia taksiyrittäjien kanssa ja perustaa tätä varten väliaikainen taksitolppa.