Tiedätkö, miten päättäjiin vaikutetaan? Seurasimme päivän ajan Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtajaa maan suurimmassa lobbaustapahtumassa

Ilmaisella lobbauslounaalla puhuttiin siitä, miten 18 miljoonaa euroa tulisi käyttää ja miten tuoreeseen opetusministeriin pitäisi vaikuttaa.

lobbaus
Roosa Pajunen
Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Roosa Pajunen osallistui Porissa järjestettävään Suomi-areenaan toista kertaa.Karoliina Simoinen / Yle

Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Roosa Pajunen ei ole tullut Suomen suurimpaan lobbaustapahtumaan varsinaisesti lobbaamaan. Tai näin hän sanoo ainakin itse.

Olisi kuitenkin naiivia ajatella, ettei hänellä olisi jonkinlaista agendaa.

– Totta kai tämä on paikka, jossa pääsee vaikuttamaan ja kertomaan näkemyksiä. Uusi hallitus on myös luvannut lukiokoulutukseen 18 miljoonaa euroa, joten haluamme kertoa, miten se pitäisi meidän mielestämme käyttää, Pajunen sanoo.

Lähdetäänpä siis vaikuttamaan.

Keskustelutilaisuuksia ja cocktail-kutsuja

Vuoden vaihteessa SLL:n puheenjohtajana aloittanut 21-vuotias Pajunen on Suomi-areenassa haluttu keskustelija, sillä sen lisäksi, että hän edustaa nuoria, hän edustaa ennen kaikkea ryhmää, josta on keskusteltu vaalikevään aikana paljon.

Tuoreeseen hallitusohjelmaan on kirjattu (siirryt toiseen palveluun) maksuton toinen aste. Lisäksi ohjelmaan on kirjattu oppivelvollisuuden pidentäminen koskemaan myös toista astetta – siis lukio- ja ammattikoulutusta.

Keskiviikko onkin Pajusen kiireisin päivä Suomi-areenassa. Hän osallistuu kolmeen keskustelutilaisuuteen, mikä on hänen mukaansa hieman enemmän kuin tavallisesti.

Tämän lisäksi kalenteriin on merkitty parit "kokkarit" eli cocktail-tilaisuudet sekä lounastapaaminen Suomen Kustantannusyhtiön johtajan kanssa.

Päivän tärkein tapahtuma on kuitenkin iltapäivän paneelikeskustelu hallituksen koulutuspolitiikasta. Keskusteluun osallistuu myös tuore elinkeinoministeri Katri Kulmuni.

Saavumme kauppatorille hyvissä ajoin. Pajunen kertoo vihaavansa myöhästymistä.

– Koen, että on toisten kunnioittamista tulla ajoissa. Mulle myös sanottiin pestini alussa, että tulen olemaan puheenjohtajana aina myöhässä sen viisi minuuttia. Haluan näyttää, että pystyn olemaan ajoissa, Pajunen kertoo.

Pajunen käy nappaamassa kivennäisveden, istuu pöydän ääreen ja avaa läppärinsä. Hän kertoo käyvänsä läpi taustamateriaaleja keskusteluja varten.

Roosa Pajunen tekee töitä terassilla.
Pajunen valmistautui paneeliskeskusteluun yhdessä SLL:n varapuheenjohtaja Kia Katjoksen kanssa. Pajusen puhelin värisi lähes taukoamatta pitkin päivää.Viljami Vaarala / Yle

Tähtäin on erityisesti iltapäivän paneelikeskustelussa. Pajunen on keskustelun ainoa nuori ja teemana on uuden hallituksen koulutuspolitiikka.

Lukiolaisia koskevat viestit on pystyttävä tiivistämään ja kertomaan silloin, kun aiheesta keskustellaan.

Mitä sitten ovat ne keskeisimmät asiat, joihin SLL:n ja Pajusen pitäisi pystyä vaikuttamaan?

– No me ei esimerkiksi kannateta tätä oppivelvollisuuden pidentämistä, Pajunen kertoo.

– Lukio ei voi olla uusi peruskoulu. Kyse on saatavuudesta eli siitä, pystytäänkö tasokasta lukiokoulutusta oikeasti tarjoamaan kaikkialla. Enemmän kannattaisi keskittyä nuorten jaksamiseen, hyvinvointiin ja viihtyvyyteen. Suomessa on yksi Pohjoismaiden huonoimmista koulumotivaatioista, Pajunen latoo.

Hän korostaa myös, että kokonaan toisen asteen ulkopuolelle jäävien määrä on hyvin pieni.

– Se on joitain prosentteja. Toki pitää lähteä siitä, että kukaan ei saisi jäädä ulkopuolelle, mutta tämä ei ole niin laaja ongelma kuin annetaan ymmärtää.

Pajunen latoo nämä pointit säntillisesti myös iltapäivän paneelikeskustelussa, vaikka keskustelun valokeilassa tuntuvat olevan ministeri Kulmuni, Suomen laskevat Pisa-tulokset, tutkimus- ja innovaatiorahoitus sekä varhaiskasvatus.

Roosa Pajunen paneelikeskustelussa.
Pajunen oli eri mieltä ministeri Kulmunin (istumassa vasemmalla) ja OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen (toinen vasemmalta) kanssa oppivelvollisuuden pidentämisestä.Karoliina Simoinen / Yle

Pajunen kokee, että hän pääsi kuitenkin sanomaan sanottavansa, vaikka ei ollutkaan äänessä montaa kertaa.

– Siinä täytyy olla myös vähän pelisilmää. Otin kantaa aiheisiin, jotka koskettivat osa-alueita, joihin meillä on sanottavaa. En viitsinyt ohjata keskustelua pakottamalla, Pajunen kertoo paneelikeskustelun jälkeen.

Pajusen kommentti lukiolaisten ja nuorten jaksamiseen panostamisesta sai yleisöltä kuitenkin jopa aplodit.

Lue lisää:Onko oppivelvollisuusiän pidentämisessä järkeä? 4 kysymystä ja vastausta

Roosa Pajunen ja ystävät siirtymässä cocktailtilaisuuteen.
Pajunen (vas.) siirtymässä SLL:n työntekijöiden kanssa Akavan cocktail-tilaisuuteen.Karoliina Simoinen / Yle

Ilmaisella lounaalla puhuttiin miljoonista

Paneelikeskustelun jälkeen Pajunen lähtee metsästämään SLL:n varapuheenjohtajiston ja työntekijöiden kanssa Akavan cocktail-tilaisuutta.

Yhtäkkiä Pajusen puhelin soi. Puhelimessa on Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja.

Nyt Pajunen on myöhässä. Tapaamisen olisi pitänyt alkaa noin vartti sitten.

– Vihaan tätä. En tykkää olla myöhässä, vaikka tämä toki kuuluu välillä Suomi-areenaan, Pajunen harmittelee.

Tapaamme Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laihon porilaisen hotellin lipan alla.

Hyväntuulinen Laiho tervehtii Pajusta tuttavallisesti ja ehdottaa lounasta vastapäisessä pihviravintolassa.

Pajunen ja Laiho astuvat sisään ravintolaan.

Roosa Pajunen ja Sakari Laiho ravintolassa.
"Kahta kertaa ei kieltäydytä", Pajunen kertoo lobbausetiketistä. Pajunen kieltäytyi Sakari Laihon tarjoamasta ensimmäisestä alkoholiannoksesta, mutta suostui ottamaan lasin viiniä ruoan kanssa.Karoliina Simoinen / Yle

Laiholla on selvästi homma hallussa. Ensin hän puhuu hieman Porin seudusta – tai niin kuin hän itse sanoo – Suur-Ulvilasta. Ulvilalainen Laiho siirtyy seuraavaksi tiedustelemaan Pajusen kotiseudusta, Peräseinäjoesta.

Pääruokien saapuessa puhe on siirtynyt jo keskusteluun ilmaisesta toisen asteen koulutuksesta.

Laiho esittää huolensa erityisesti edustamansa alan näkökulmasta: kenellä on oikeus tulevaisuudessa tehdä oppimateriaaleja; miten koulukirjoja kierrätetään lukioissa tulevaisuudessa, jos kirjojen kierrätysmyynti katoaa; miksi oppimateriaalien hinnasta ylipäätään kohkataan, vaikka toisen asteen menoista oppimateriaalit muodostavat selvitysten mukaan vain pienen osan.

Ilmassa alkaa viuhua sanoja: "vaikuttaa", "yhdessä", "opetusministeri Andersson", "valtiosihteeri Kelhä".

Viereisessä pöydässä istuva mies vilkuilee ja jää välillä jopa tuijottamaan intensiivisesti höpöttävää Laihoa.

Roosa Pajunen ja Sakari Laiho ravintolassa.
Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laihon kädet heiluivat, kun hän jakoi Pajuselle huolensa.Karoliina Simoinen / Yle

Pajunen taas kertoo, että ei ole vakuuttunut siitä, että lukiokoulutukselle luvatut 18 miljoonaa euroa käytetään oikein. Oppivelvollisuuden pidentäminen saattaa ohjata rahaa vääriin asioihin.

Jälkiruokaan mennessä kalentereihin on merkattu yhteinen tapaaminen elokuulle, jossa sovitaan syksyn tarkemmista askelmerkeistä ja tiedotteen laatimisesta ministerille.

Laiho maksaa lounaan, minkä jälkeen poistumme ravintolasta.

Pajunen kuvailee lounasta perinteiseksi lobbauslounaaksi.

– Tämä oli aika geneerinen lounas. Periaatteessa puhuimme vain noin kymmenen minuuttia asiasta, josta olimme sopineet jo sähköpostitse, Pajunen hymähtää.

– Mutta näin nämä jutut yleensä sinetöidään.

Nuorena setien keskellä

Pajusen päivän viimeinen etappi on Porin kaupungin ja valtioneuvoston kanslian järjestämä kutsuvierastilaisuus.

Paikalla on Suomen kerma. Ministereitä, kansanedustajia, toimitusjohtajia ja julkkiksia. Siis ihmisiä, joille kannattaa puhua, jos haluaa muuttaa jotain yhteiskunnassa.

Pajunen ottaa tilaisuuden enemmän siltä kannalta, että hänen on hyvä näyttäytyä paikalla.

– Olisi se ehkä vähän outoa, jos en osallistuisi liiton puheenjohtajana. Ja onhan se toki hienoa saada myös kutsu tänne, Pajunen sanoo.

Hän on kuitenkin yllättynyt siitä, kuinka vähän nuoria on paikalla. Hän pitää nuorten vähäistä määrää laajemminkin Suomi-areenan ongelmana.

Roosa Pajunen cocktailtilaisuudessa.
Roosa Pajunen ei erottunut kutsuvierastilaisuudessa sinisistä puvuntakeista ainoastaan punaisella jakullaan. Hän oli myös yksi harvoista tilaisuuteen osallistuneista nuorista.Karoliina Simoinen / Yle

– Täällä keskustellaan nuoria koskevista asioista, mutta lähes kaikki täällä ovat keski-ikäisiä. Joudun usein olemaan se henkilö, joka edustaa keskusteluissa kaikkia nuoria, Pajunen sanoo.

– Mutta muutos on hidasta. Välillä sitä vaan toivoisi, että se olisi nopeampaa.

Toimittajan silmään tilaisuuden tunnelma on odottava, ehkä hieman piinaavan pönöttävä.

Alkumaljan ja ministeri Mika Lintilän sekä ministeri Krista Kiurun puheiden jälkeen Pajunen päättää poistua valmistautumaan seuraavaan päivään. Päivä on ollut kuitenkin pitkä.

Hän osallistuu vielä torstaina keskustelutilaisuuteen nuorten mielenterveydestä.

Matkalla ulko-oville Pajunen moikkaa vielä muutamia vastaan tulevia tuttuja.

– Onneksi huomenna on vapaa ilta, Pajunen naurahtaa ja katoaa kesäisen Porin iltaan.

Lue lisää:

Professori Anu Kantola: Nyt ensi kertaa kyseenalaistetaan lobbarien rooli hallitusneuvotteluissa

Hallitusneuvotteluiden loppusuoran suurin kysymys ratkaistu: Oppivelvollisuus pitenee toisen asteen tutkinnon suorittamiseen