”Arktinen lämpöaalto” iski maailman pohjoisimpaan vakituisen asutuksen paikkaan

Alertissa heinäkuun lämpötilat liikkuvat tyypillisesti muutamassa asteessa. Uusi lämpöenntys on viime sunnuntailta, 21 astetta.

arktinen alue
Myös Kanadan luoteisimmilla territoriolla Yukonilla on rikottu muutamana viime keväänä lämpöennätys toisensa jälkeen. Kuva maaliskuulta 2018.
Myös Kanadan luoteisimmilla territoriolla Yukonilla on rikottu muutamana viime keväänä lämpöennätys toisensa jälkeen. Kuva maaliskuulta 2018. All Over Press

Maailman pohjoisimmassa vakituisen asutuksen paikassa Kanadan Alertissa on rikottu lämpöennätyksiä. Lämpötila nousi sunnuntaina 21 asteeseen ensimmäistä kertaa mittaushistorian aikana. Aiempi lämpöennätys on vuodelta 1956, tuolloin elohopea nousi 20 asteeseen.

Tyypillisesti heinäkuun lämpötilat liikkuvat muutamassa asteessa Alertissa, joka sijaitsee alle tuhannen kilometrin päässä pohjoisnavasta.

Meteorologit ennustavat, että tavallista lämpöisempi sää jatkuu alueella aina syyskuuhun saakka.

– Tämä on tilastollisesti melko ilmiömäistä ja vain yksi esimerkki sadoista muista ennätyksistä liittyen ilmastonlämpenemiseen, sanoo Kanadan ympäristöministeriön meteorologi Armel Castella.

Hän muistuttaa, että arktinen alue lämpenee kolme kertaa nopeammin kuin maapallon muut alueet.

Myös muilla Kanadan pohjoisilla alueilla, kuten maan luoteisimmilla territoriolla Yukonilla ja pohjoisen Arktisella saaristolla on rikottu muutamana viime keväänä lämpöennätys toisensa jälkeen.

Myös Yhdysvaltain pohjoisimmassa osavaltiossa Alaskassa on ollut viime aikoina poikkeuksellisen lämmintä. Osavaltion suurimmassa kaupungissa Anchoragessa mitattiin heinäkuun alussa kaikkien aikojen lämpöennätys, 32,2 celsiusastetta.

Vanha ennätys rikkoutui selvästi, sillä aikaisempi korkein mitattu lämpötila Anchoragessa oli 29,4 astetta vuodelta 1969.

Lisää aiheesta:

Alaskassa on nyt paljon lämpimämpää kuin Suomessa – napapiirin tuntumassa on paistateltu 30 asteen helteessä

Lähteet: ASP