Ulkomailta Inariin tulleet halutaan töihin

Työntekijöitä tarvitaan matkailu- sekä sosiaali- ja terveysaloille.

Inari
Läheltä
Yle

Inarissa aiotaan aloittaa työelämään tähtäävä kotouttamisohjelma kunnan ulkomaalaistaustaisille asukkaille.

Ajatuksena on vastata kunnan työvoimapulaan ja saada muun muassa matkailun sesonkiväkeä asettumaan Inariin. Lisätyövoimaa toivotaan myös sosiaali- ja terveyspuolelle.

Ulkomaalaisille opetetaan suomen kieltä, heitä autetaan asunnon hankkimisessa ja asioinnissa viranomaisten kanssa.

Kotouttamispalveluhanke halutaan aloittaa ensi syksynä ja se kestäisi kaksi vuotta. Rahoituksen varmistuminen on venynyt tähän kesään asti.

Inarin kunta aikoo hakea erillistä projektikoordinaattoria hankkeeseen.