Asuntosijoittaja saa Lappeenrannassa heikot tuotot – parhaiten tuottavat keskustan vuokra-asunnot

Vaikka Lappeenrannassa on opiskelijoita, asuntosijoittamisen onnistumista syövät väen väheneminen ja huippuvuosista hiljentynyt Venäjän turismi.

Lappeenranta
Asunnon katsoja tyhjässä asunnossa.
Opiskelijat ovat asuntosijoittamisen vahvuus Lappeenrannassa, mutta sijoittajien kannalta tilanne ei ole paras mahdollinen.Jarmo Stenmark / Lehtikuva

Lappeenranta sijoittuu häntäpäähän, kun vertaillaan (siirryt toiseen palveluun) asuntosijoittamisen kannattavuutta.

Asuntosijoittamisen tuottoja vertailtaessa Lappeenranta sijoittui tänä vuonna sijalle 19, Vertailussa oli mukana 24 aluetta.

Syynä Lappeenrannan heikkoon menestykseen on väen väheneminen. Myös Venäjän turismi on viime vuosina ollut huippuvuosia hiljaisempaa.

Lappeenrannassa vuokrat eivät ole viime vuosina juurikaan nousseet.

Vertailun tehneen Suomen Vuokranantajien mukaan Lappeenrannan vahvuutena ovat opiskelijat. Vuokranantajan kannata parasta aluetta on keskusta.

Vertailussa parhaat vuokratuotot löytyvät yleisesti pienemmistä yliopistokaupungeista.

Kolme parhaan vuokratuoton takaavaa kaupunkia ovat vertailussa Rovaniemi, Kuopio ja Oulu.