Saksan kilpailuviranomaiset ja Amazon pääsivät sopuun

Amazon on luvannut selkeyttää sopimuksia, joita sillä on yhtiön verkkosivua käyttävien kilpailevien myyjien kanssa.

Amazon.com
Amazon-yhtiön kyltti Saksan Wernessä.
Amazon-yhtiön kyltti Saksan Wernessä.Friedemann Vogel / EPA

Saksan liittovaltion kartellivirasto ilmoittaa lopettaneensa tutkintansa siitä, onko verkkokauppajätti Amazon käyttänyt väärin johtavaa markkina-asemaansa. Tutkinta ehti kestää seitsemän kuukautta.

Virasto perustelee päätöstään sillä, että Amazon on luvannut muutoksia sopimuksiin, joita se on tehnyt yhtiön verkkosivua käyttävien kilpailevien myyjien kanssa.

Saksan kilpailuviranomaiset ryhtyivät tutkimaan viime vuonna, käyttääkö Amazon väärin johtavaa markkina-asemaansa kaksoisroolissaan suurimpana vähittäiskauppiaana ja suurimpana kauppapaikkana.

Nyt Amazon on luvannut selkeyttää sopimuksia, joita sillä on yhtiön verkkokauppapaikkaa käyttävien kilpailevien jälleenmyyjien ja valmistajien kanssa. Amazonin mukaan uudet sopimukset astuvat voimaan kuukauden kuluessa.

Saksa on Amazonin toiseksi suurin markkina. Yhtiön lupaamat sopimusmuutokset pätevät Saksan lisäksi myös muun muassa Britanniassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa.

Euroopan komission viime syksynä käynnistämä vastaavanlainen tutkinta Amazonin toimista on yhä käynnissä.

Lisää aiheesta:

Saksan kilpailuviranomaiset tutkivat Amazonin toimintaa – käyttääkö nettikaupan jättiläinen markkina-asemaansa väärin?

Lähteet: Reuters