Kuopiolaismies kuoli, kun takaa tullut auto törmäsi polkupyörään Kuopion Karttulassa – poliisi kaipaa kipeästi tietoja silminnäkijöiltä

Pyöräilijää oli ohittamassa onnettomuushetkellä kolme autoa. Poliisi pyytää kahdessa muussa autossa olleita ottamaan yhteyttä.

Kuopio
Läheltä
Yle

Pyöräilijä on kuollut Karttulantiellä sattuneessa liikenneonnettomuudessa. Poliisi kertoi asiasta Twitterissä (siirryt toiseen palveluun).

Onnettomuus sattui Karttulantiellä Suonenjoen risteyksestä kolme kilometriä Kuopion suuntaan. Poliisi sai tiedon onnettomuudesta hieman ennen puolta päivää keskiviikkona.

Poliisin mukaan kolme henkilöautoa ajoi Karttulasta Kuopion suuntaan, jolloin keskimmäinen autoista törmäsi samaan suuntaan ajaneeseen pyöräilijään. Autoa kuljetti 48-vuotias kuopiolaismies. Nopeusrajoitus onnettomuuspaikalla on 80 kilometriä tunnissa, tie on suora ja näkyvyys tapahtuma-aikaan oli hyvä.

Kuopiolainen, 66-vuotias mies menehtyi onnettomuuspaikalle. Komisario Sami Joutjärven mukaan pyöräilijällä ei ollut kypärää.

– Sillä ei välttämättä ole tässä tapauksessa merkitystä, kun auto törmää takaa tällä nopeudella pyörään.

Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. Joutjärven mukaan alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen eikä poliisi myöskään epäile ylinopeutta.

Erityisesti poliisi kaipaa yhteydenottoja henkilöiltä, jotka olivat kahdessa muussa tapahtumapaikalla ja -hetkellä olleessa autossa. Joutjärven mukaan pyöräilijään törmännyt autoilija pysähtyi ja hälytti apua, mutta muut autoilijat jatkoivat matkaansa.

– Jos vähänkään epäilee, että voisi olla ollut noissa kahdessa muussa autossa, niin kannattaa olla yhteydessä poliisin.

Poliisi pyytää myös muita tapahtuman mahdollisia silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä lähimpään poliisin, soittamalla poliisipäivystykseen numeroon 0295 415 320 (ma–pe klo 08–16.15) tai vihjepuhelimeen numeroon 0295 415 232 tai lähettämään sähköpostia osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun).