Mehevän mustikkapaikan löytäminen vaatii tänä kesänä sitkeyttä – asiantuntijat vinkkaavat, millaisista paikoista mustikkaa nyt löytyy

Eteläisessä Suomessa pääsee jo mustikkaan.

mustikka
Mustikka
Mustikkasadon paikallinen vaihtelu on suurta.Thomas Hagström / YLE

Eteläisen Suomen metsissä mustikat ovat nyt monin paikoin kypsiä poimittaviksi.

Tänä kesänä mustikoita on Suomen metsissä kuitenkin vähän. Luonnonvarakeskuksen ennusteen (siirryt toiseen palveluun) mukaan mustikkasadosta on tulossa korkeintaan keskinkertainen ja useimmilla alueilla heikko.

Vaikka sato ei olekaan runsas, Luonnonvarakeskuksen tutkija Outi Mannisen mukaan mustikoita kyllä löytyy, kunhan marjastajalla riittää intoa. Esimerkiksi vesistöjen lähellä ja korkeilla paikoilla voi tärpätä.

– Kannattaa käydä katsomassa sellaisilta alueilta, missä halla on todennäköisesti päässyt puraisemaan vähemmän. Yleensä vesistöt tasaavat kylmyyden vaikutusta. Jos on mäkistä maastoa, kannattaa käydä katsomassa mäkien harjanteilta.

Myös lapsesta asti marjastanut Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partanen vinkkaa lähtemään vesistöjen äärelle.

– Aika varmoja paikkoja ovat yleensä järvien rannat ja saaret. Siellä käy harvemmin ihan täystuho ja mustikoita löytyy yleensä huononakin vuonna.

Marttaliiton palvelujohtaja Marjahelena Salonen lisää vielä yhden tärpin: soiden reunamat.

Pienikin läntti saattaa olla mehevä mustikkapaikka

Mustikkasadon paikalliset vaihtelut ovat kuitenkin sääolosuhteiden vuoksi joka vuosi suuria. Joillakin alueilla marjastaja voi tänäkin kesänä saada sangot täyteen vaivatta.

Arktiset Aromit ry:n Birgitta Partasen mukaan hyvän mustikkapaikan löytyminen onkin paikallisen vaihtelun vuoksi arpapeliä.

– Rohkeasti vaan katselemaan uusia paikkoja! Pieneltäkin alueelta voi löytyä hyvin marjaa.

Mustikanpoimijan kannattaa joka tapauksessa suunnata valoisiin metsiin. Pimeästä umpimetsästä löytyy huonosti marjoja, vaikka varpuja olisikin.

Vaikka mustikkasato on useilla alueilla määrällisesti heikko, mustikoiden laatuun se ei vaikuta. Luonnonvarakeskuksen Outi Mannisen mukaan mustikat saattavat tänä vuonna päinvastoin olla oikein hyviä ja mehukkaita.

– Monin paikoin maaperässä on ollut sopivasti kosteutta, minkä vuoksi marjat ovat niillä alueilla varmasti meheviä.

mustikoiden poimimista
Vaikka mustikkasato on määrältään vähäinen, se ei vaikuta marjojen laatuun. Marjastaja saattaa tänä vuonna löytää hyvin mehukkaita mustikoita.Esa Huuhko / Yle

Marjastuskaveri voi löytyä lähipiiristä tai somesta

Marttaliiton palvelujohtaja Marjahelena Salonen kehottaa etsimään mustikkametsään kavereita. Yhdessä marjastaminen on usein hauskempaa ja hyvät marjapaikat saattavat löytyä helpommin.

– Monesti esimerkiksi ikäihmiset ovat tottuneita marjastajia, mutta heidän ei enää tule itsekseen lähdettyä. Kannustamme, että monen ikäiset lähtisivät yhdessä metsään, Marjahelena Salonen sanoo.

Arktiset Aromit ry on heinäkuussa aloittanut Facebookissa Marjakaveri-kampanjan (siirryt toiseen palveluun). Kampanja kannustaa perustamaan ryhmiä, joissa voidaan sopia yhteisistä marjaretkistä. Ryhmän voi perustaa kuka tahansa. Tähän mennessä innokkaimmin on lähdetty mukaan Mikkelissä.

– Muutama muukin ryhmä on jo perustettu. Toivon, että paikallisryhmiä lähtee syntymään reippaasti ympäri Suomea, Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partanen sanoo.