Äitiä ikävöinyt ja naisen syliä kaivannut merimies, herkkä ja ahdistunut runopoika – tarina, joka oli jäädä kertomatta

Harvinainen päiväkirjalöytö valottaa merimiehen tunnelmia vankileirillä. Reino Nyrösen menneisyys oli päiväkirjan löytymiseen saakka suvultakin piilossa.

sukulaiset
Reino Nyrösen päiväkirja löytyi vankilana olleen rakennuksen lattian alta Mansaarelta.

On vaikea valita, mikä oli suurin tragedia Reino Nyrösen elämässä. Äidin ja vastasyntyneen siskon menetys vuoden ikäisenä vai vuodet internoituna toisen maailmansodan aikaan Mansaarella? Vai sittenkin viimeiset elinvuodet Vantaan lähiön hökkelissä, jossa hän maalasi henkensä pitimiksi maisematauluja?

Nyröseen itseensä puoliorpous ja vankeusaika vaikuttivat suuresti. Siviilien internointileirille eli käytännössä vankeuteen Nyrönen joutui 27-vuotiaana, kun Englanti toisen maailmansodan aikana vangitsi aluevesillään olleet, vihollismaiden merimiehet.

Nyrösen päiväkirja löytyi vuosikymmeniä toisen maailmansodan jälkeen Mansaarelta, vankilana olleen vierastalon lattian alta. Päiväkirja piirtää kuvaa herkästä, romanttisesta, mutta myös hyvin ahdistuneesta miehestä.

”Mun nuoruuteni kului vankilassa,

kun taisteluista jouduin saarroksiin.

Ruoskan alla maassa vieraassa

sain harmaahapset nuoriin suortuviin."

Nyrönen kirjoittaa äidinikävästä ja menetetystä rakkaudesta. Hän kirjoittaa myös siitä, miten hän pelkää joutuvansa astumaan kuolemanportista, ja tulevansa haudatuksi vieraaseen maahan.

Kuva Reino Nyrösen päiväkirjan sivusta
Nyrönen kirjoittaa kaihoisasti Tanjasta, jonka muisto auttoi selviämään vankeudessa.Sanna Savela / Yle

Äänekoskelaisella Raija Toivolla ei ollut ennen viime syksyä mitään käsitystä siitä, että hänen isällään oli Reino Nyrönen -niminen serkku, joka oli viettänyt kaksi vuotta internoituna. Tieto Mansaarelta löytyneestä päiväkirjasta tavoitti Toivon sosiaalisesta mediasta. Mutta oli vähältä, ettei Toivo jättänyt tuttuihin nimiin tarttumatta.

Sukulaisuus kävi heti ilmi

Viime vuoden syyskuussa Toivo luki lounastauollaan sisarensa lähettämän tekstiviestin: ”Katso Äänekoski Puskaradion Facebook-sivua. Siellä on jotain sinua kiinnostavaa.”

Raija Toivo
Monen sattuman ansiosta Raija Toivo sai kuulla isänsä serkusta, sukulaisesta, jota hän ei tiennyt edes olevan. Isto Janhunen / Yle

Sukututkija oli julkaissut ryhmään päivityksen, jossa hän etsi Kansallisarkiston toiveesta Reino Nyrösen sukulaisia. Nyrösen nimi ei sanonut Toivolle mitään, mutta tekstissä mainittiin Äänekosken Järvenpää ja Syrjälä.

– Tajusin, että siinähän puhuttiin isomummolastani. Vastasin heti, että tämä koskee minua, Toivo kertoo.

Jo parin päivän päästä Toivo sai sähköpostiinsa kuvia merimies Reino Nyrösen päiväkirjan sivuista. Toivo tunnisti sukulaisuuden heti.

– Reino oli hyvä piirtämään ja meidän suvussamme on muitakin hyviä piirtäjiä. Ja hän kirjoitti niin riipaisevasti.

Reino Nyrösen päiväkirja
Seilasi Nyrönen höyrylaiva S/S Wallonialla vai näkikö hän sen satamassa? Siitä, miksi hän laivan vihkoonsa piirsi, ei ole tietoa.Reino Nyrösen päiväkirja

Tarvittiin paljon onnea, että Toivo pääsi lukemaan Nyrösen ajatuksia. Päiväkirja löytyi jo vuosia sitten remontin yhteydessä lattian alta vierastalosta, joka toimi merimiesten vankilana. On mahdollista, että Nyrönen piilotti sen sinne itse.

Ei ole ihan varmaa, milloin päiväkirja löytyi, mutta noin kahdeksan vuotta sitten talon remontoija vei löytönsä Les Clarkelle, jolla oli vanhojen valokuvien näyttely Mansaaren suurimman satamakaupungin Ramseyn kaupungintalolla.

Clarke otti kuvat päiväkirjan sivuista heti. Ilman kuvia Nyrösen aika vankileirillä olisi saattanut jäädä ikuiseksi mysteeriksi. Kuvien ottamisen jälkeen päiväkirja nimittäin katosi, eikä sitä ole sen koommin löytynyt.

Kotiolot ajoivat merille?

Reino Julius Onninpoika Nyrönen syntyi Äänekoskella Syrjälän tilan esikoiseksi Onni Matti Heikinpoika ja Wilhelmiina Mikontytär Nyrösen esikoiseksi 12. huhtikuuta 1915.

Reinon syntyessä hänen isänsä oli jo 38-vuotias, mutta äiti vain 22-vuotias. Reino oli reilun vuoden ikäinen, kun äiti kuoli, muutama päivä synnytyksen jälkeen. Myös vastasyntynyt vauva, Nyrösen ainoa pikkusisko, kuoli muutaman viikon päästä.

Vuoden leskeyden jälkeen isä otti uuden, nuoren vaimon, jonka kanssa hän sai liudan lapsia. Myös uudella avioparilla oli huomattava ikäero: Elsa Antintytär oli vain kaksi vuotta Wilhelmiinaa vanhempi. Vaimolla oli ennestään Reinon ikäinen, avioton poika Oiva.

Nyrönen kirjoittaa päiväkirjassaan äidinkaipuustaan, mutta isästään ei sanaakaan. Raija Toivo epäilee, että kotiolot saattoivat vaikuttaa siihen, että Reino ja Oiva lähtivät yhdessä jo nuorina merille.

"Miksikä orvoksi synnyin polkuain taivaltamaan.

En rauhaa mä missään saa, ken orpoa huomaisikaan.

Taas kyyneleet poskillein vierii, orpoa ken lohduttais."

Toivon tietojen mukaan Nyrönen oli merillä kymmenisen vuotta 1930–1940 -luvuilla.

Reino Nyrösen päiväkirja
Välillä Nyrönen kirjoittaa tekstaten.Reino Nyrösen päiväkirja

Mansaarelle hän päätyi toisen maailmansodan aikana vuonna 1942. Suomesta oli tullut itsenäisyyspäivänä 1941 Englannin vihollinen, koska Suomi oli ilmoittanut sotivansa Saksan rinnalla.

Sen jälkeen Englanti otti mailtaan ja aluevesiltään kiinni vihollisen kansalaiset ja kuljetti heidät internointileireille. Euroopasta kiinni otetut merimiehet joutuivat Mansaarelle, Englannin ja Irlannin välissä sijaitsevalle saarelle.

Viiden vuoden aikana vihollismaiden siviilejä internoitiin Mansaaren yhdeksälle pääleirille noin 14 000.

Vankileiri lomakeskukseen

Tiedot Mansaaren internointileirille joutuneiden suomalaisten määrästä vaihtelevat, mutta Kansallisarkiston ylitarkastaja Ville Kontinen pitää luotettavimpana lukumääränä, ainakin internoinnin alkuvaiheessa, noin neljääsataa.

Historiankirjoissa suurimman osan Mansaarelle internoiduista merimiehistä arvioidaan olleen kodittomia kulkureita ja ainakin osaksi luku- ja kirjoitustaidottomia.

Nyrönen oli taitava kynäilijä, mutta kotia hänellä ei enää Suomessa ollut.

Kun päättynyt on päivä ja iltakellot soi

ääressä ristikon minä raukka vain unelmoin.

Nyt laulan minä hyljätty vanki jonk´poskilla kyynel on.

Olen suljettu koppiin kolkkoon taakse rautaristikon.”

Aluksi suomalaiset sijoitettiin hotellialueelle perustetulle Palace-nimiselle leirille Mansaaren hallintokaupunkiin Douglasiin. Marraskuussa 1942 suomalaisia oli leirillä jäljellä 260. Heistä 80 vapautettiin ja loput 180, Nyrönen heidän joukossaan, siirrettiin Mooraghin puistoon tehdylle leirille Ramsayn kaupunkiin.

Järveä ympäröivä Mooraghin puistoalue oli yksi Mansaaren turismin keskuksista. Hotelleja ja muita vierastaloja pitäneet paikalliset saivat vain vajaan viikon aikaa lähteä taloistaan ja tehdä tietä internoiduille merimiehille.

Mooraghin internointileiri perustettiin loma-alueelle.
Vangit majoitettiin Mooragh Promenaden varrelle suuriin taloihin, joiden asukkaat joutuivat jättämään huonekalut, petivaatteet, astiat ja työkalut vankien käytettäviksi.Les Clarke

Naisen ja kotimaan kaipuu

Vankien kulkemista internointileirillä rajoittivat piikkilanka-aidat, mutta vangit saivat lukea, urheilla ja opiskella englantia, matematiikkaa ja merenkulkua. Kerran viikossa oli mahdollisuus käydä elokuvissa.

Kesäajan turisteja varten rakennetut vierastalot olivat kuitenkin talvella kylmiä, kosteita ja vetoisia. Historiakirjojen mukaan suomalaiset saivat erikoisluvan saunan rakentamiseen. Peseytyminen lämpimällä vedellä vankileirillä oli harvinainen ylellisyys.

Olot leirillä olivat kohtuulliset, mutta alkoholi aiheutti tappeluita. Alkoholista 27-vuotias Nyrönenkin kirjoitti toukokuussa 1942:

"Oi tyttöni kallis, sä anteeksi anna, kun juomari olen mä auttamaton.

Jos saisin sen ajan mennehen vielä, kun kapakka mulle oli tuntematon.

Se viini, joka helmeili siellä. Se turmion tuotti minun onnellein."

Nyrönen täytti päiväkirjansa sivut suomalaisten rakkauslaulujen sanoilla ja omilla runoilla. Pitkään kotimaasta poissa olleen merimiehen kieli on välillä fingelskaa, suomen ja englannin sekoitusta.

Suurin osa teksteistä käsittelee ikävää naisen syliin ja kotiin. Nyrösellä ei ollut kotimaassa ketään odottamassa. Ei edes äitiä.

"Maa vieras multa kyyneleeni joi,

kun tuskissain sua muistelin.

Haamus mulle öisin rauhan toi,

kun kuumeen kourissa sua suutelin."

Reino Nyrösen päiväkirja
Naisten lisäksi Nyrönen piirsi ja kirjoitti kapakkareissuista.Reino Nyrösen päiväkirja

Nyrösen päiväkirjamerkinnöissä rakkauden kaipuu ja punahuulineitoset toistuvat:

"Palaan taisteluista armas, mereltä vaarojen.

Sun purppuraista suutas mä siellä nähnyt en."

"Kyl kai tunnetaan Kap Hornist, Alaskan, Sanghain, Austraalian.

Kyl kai tunnetaan vaik jokaisessa satamassa meitä ootetaan kuin kuuta nousevaa.

Kaikil punahuulineitosille vain kuiskailen ai lav juu peipi."

Kuolema mielessä

Teksti on kirjoitettu siistillä kaunokirjoituksella sivun laitaan.

”Kaksi on rauhan satamaa, jonne ei myrsky pauhaa.

Yksi on syli armahan ja toinen haudan povi.

Ei ole niin pientä viatonta jolle ei kuolonkello soi.”

Kuva Reino Nyrösen päiväkirjasta
Pelkäsikö 28-vuotias Nyrönen istuvansa vielä vanhana, pitkäpartaisena miehenä vankeudessa ja odottamassa, milloin hänelle kuolonkellot soivat?Reino Nyrösen päiväkirja

Tekstien perusteella kuolema pyöri Reino Nyrösen mielessä vankileirillä usein. Hän kaipasi kotimaata, ja pelkäsi tulevansa haudatuksi vieraan maan multiin.

"Jos se tahto on taivaan luoja,

että täällä minä haudan saan,

niin istuta punainen ruusu haudalleni kukkimaan.

Tään laulun minä teille laulan,

minä poika kyynelten ja nimeni

on Reino Nyrönen."

Reino Nyrösen päiväkirja
Nyrönen kirjoittaa päiväkirjassaan useita kertoja viikatemiehestä ja kuoleman ovesta.Reino Nyrösen päiväkirja

Ilmeisesti Nyrönen ei osoittanut kannattavansa liittoutuneita, koska hän istui rautaristikkonsa takana vielä vuonna 1943.

Englantilaiset ryhtyivät nimittäin jo vuoden 1942 syksyllä siirtämään liittoutuneille myötämielisiä internoituja vapaaseen työhön maatiloille ja tehtaisiin.

Uusi ystävä

Raija Toivo on ollut aina sukurakas ja suvun vaiheet ovat kiinnostaneet häntä. Hän ehti kuulla jo nuorena papaltaan, isänisältään, paljon tarinoita. Jälkikäteen häntä hämmästyttää, ettei pappa puhunut koskaan Reinosta, Wilhelmiina-siskonsa esikoispojasta.

Viime syksynsä Reino Nyrösen tarinan selvittely vei Toivon vapaapäivät ja illat työpäivien jälkeen. Selvitystyöstä huolimatta Nyrösen elämä on monelta osin edelleen mysteeri.

Sen verran Toivo hänen elämästään Mansaaren jälkeen tietää, että Nyrönen palasi Suomeen ja hänet kirjattiin Helsingissä Kallion seurakunnan jäseneksi vuonna 1945. Hän meni naimisiin ja sai tyttären nimeltä Laila.

Reino ja Salma Nyrösen hääkuva
Suomessa Nyrönen löysi vihdoin rakkauden ja meni naimisiin Salmensa kanssa. Vaimon ja ainoan lapsen, Lailan, elämänvaiheista Raija Toivolla ei ole tietoa.Raija Toivon kotialbumi

– On mahdollista, että hän vielä palasi hetkeksi merille.

Viimeisimmät vuotensa Nyrönen vietti yksin. Hän ilmeisesti alkoholisoitui ja elätti itsensä maalaamalla tauluja. Hänen viimeisin asuinpaikkansa oli pikkuruinen mökki Vantaan Vaaralassa, mutta hänen kuolinpäivänsä tai hautapaikkansa ei ole Toivon tiedossa.

Jos Nyrösen alkuperäinen päiväkirja vielä joskus Mansaarelta löydetään, se on luvattu toimittaa Toivolle.

Internointileiri perustettiin Mooraghin puistoon, joka ympäröi järveä.
Näissä rakennuksissa suomalaiset internoidut asuivat. Joku niistä saattaa edelleen kätkeä Nyrösen päiväkirjan.Les Clarke

– Kyllä minä edelleen paljon Reinoa ajattelen. Millainen mies hän lopulta oli? Jos on vain mahdollista, haluaisin tietää hänestä lisää.

Toivo on ainoa, joka on ilmoittautunut Nyrösen sukulaiseksi. Vaikka hänkin aluksi epäröi sitä, hän on loppujen lopuksi tyytyväinen – uuden sukulaisen lisäksi hän on saanut uuden ystävän.

Nyrösen vaiheiden selvittelyssä Toivo on ollut viikoittain yhteydessä Mansaarella asuvaan paikallishistorioitsija Joy Lingiin.

– Lähetämme toisillemme luontokuvia ja pieniä paketteja. Meistä on tullut ikuiset ystävät, Toivo iloitsee.

Lingin ansiosta tieto päiväkirjasta kulkeutui Suomeen. Nyrösen tarinan innoittamana Ling on myös alkanut kirjoittaa kirjaa internointileireistä.

Lähteet:

Kontinen, Ville. Suomalaisten merimiesten internoiminen Saksaan 1944 – 1945. Yleisen historian Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto 5.10.2006

Soukola, Timo. Riistorauhaa rikkomassa. Suomen Merimies-unionin ja sen edeltäjän vaiheita 1905-2000. Helsinki 2003.

Rönkkönen, Teuvo. Tuntematon sota. Uusia ja yllättäviä tapahtumia talvi- ja jatkosodan vuosilta. Helsinki 1991.