Lomakouheron rakennukset puretaan ja irtain huutokaupataan – tanssisali saa uuden elämän Vimpelissä

Lomakouheron omistaja Timo Hokkanen on lahjoittanut tanssisalin Vimpeliin paikalliselle kyläseuralle.

Karstula
Läheltä
Yle

Karstulassa sijaitsevan Lomakouheron tanssisali saa uuden elämän Vimpelissä.

Lomakouheron rakennukset puretaan loppuvuoden aikana, mutta 1990-luvun alussa rakennettu, tanssisalina toiminut Martinsali siirretään Lakeaharjun hiihtokeskukseen. Muiden kiinteistöjen irtaimisto huutokaupataan.

Juoksija Martti Vainion omistuksessa Lomakouhero oli 1990-luvulla maineikas ja suosittu tanssipaikka (siirryt toiseen palveluun) (Helsingin Sanomat, vain tilaajille).

HS kirjoittaa, että Lomakouheron tanssitoiminta pääsi vauhtiin, kun paikan omistaja Martti Vainio rakensi ison Martinhovi-tanssisalin 1990-luvun alussa. Vuoden 1992 toukokuussa artisti Tapani Kansa esiintyi tanssisalin avajaisissa, ja yleisöä tulvi paikalle.

Tanssipaikan lisäksi Lomakouherossa oli muun muassa ravintola, mökkejä, huoneita ja asuntovaunualue.

Martti Vainio myi Lomakouheron seuraavalle omistajalle vuonna 1999.

Vuonna 2008 tapahtuneen konkurssin jälkeen Lomakouheron tilat ovat olleet lähinnä varastokäytössä.

Lomakouheron omistava, äänekoskelainen Timo Hokkanen kertoo lahjoittaneensa tanssisalin Vimpeliin paikalliselle kyläseuralle.