Konkurssiin haettu viime vuotta enemmän yrityksiä

Alkuvuonna Pohjois-Karjalassa on haettu konkurssiin 42 yritystä. Suunta on kasvava toisin kuin koko Suomessa.

konkurssi
Kolikkopinoja
Henrietta Hassinen / Yle

Konkursseja laitettiin alkuvuonna Pohjois-Karjalassa vireille enemmän kuin vuosi sitten. Tammi-kesäkuussa kaikkiaan 42 maakunnassa toimivaa yritystä haettiin konkurssiin. Näissä yrityksissä on yhteensä 170 työntekijää.

Viime vuonna samana aikana konkurssimenettelyyn joutui kahdeksan yritystä vähemmän. Ne kuitenkin työllistivät enemmän eli lähes 240 ihmistä.

Pohjois-Karjalan suunta on alkuvuonna ollut toinen kuin koko Suomessa, sillä valtakunnallisesti konkurssihakemukset vähenivät vajaat neljä prosenttia.

Vaikka konkurssien kokonaismäärä koko maassa on supistunut, maatalousyritysten konkurssit ovat lisääntyneet.