Karkuteillä ollut käärmeenpoikanen löytyi Särkänniemen Akvaariosta – Päätti yllättäen pudottautua katosta

Anakondakäärmeen poikanen oli kateissa kaksi viikkoa.

Keltainen anakonda
Anakondan poikanen siirretään rukkasilla talteen.
Särkänniemen eläintoiminnan päällikkö Sari Järvisalo varmisti, että karannut anakondanpoikanen pääsi turvallisesti takaisin terraarioonsa. Särkänniemi

Karkuteillä ollut käärmeenpoikanen on löytynyt Särkänniemen huvipuiston Akvaarion tiloista, kertoo Särkänniemi tiedotteessa.

Keltainen anakondan poikanen oli kateissa kaksi viikkoa. Käärmeenpoikanen löytyi keskiviikkona, kun se pudottautui yllättäen katosta Akvaarion sisäänkäynnin ulkopuolella, kerrotaan tiedotteessa. Lähistöllä olleet asiakkaat huomasivat karkulaisen ja ilmoittivat asiasta henkilökunnalle.

Särkänniemen kehitysjohtaja Ville Aarresuo kuvailee tiedotteessa tilanteen olleen jännittävä.

– Huvipuisto oli juuri sulkeutumassa, kun tieto käärmeen löytymisestä tuli. Löytymiseen johtanut tilanne oli melko jännittävä, ja pahoittelemme asiakkaille aiheutunutta ylimääräistä häiriötä, hän sanoo.

Aarresuon mukaan molemmat anakondakäärmeen poikaset ovat nyt rakennuksen takatiloissa lukkojen takana odottamassa, että purettu terraario saadaan uudelleen rakennettua.

– Ja tällä kertaa siten, että minkäänlaista poistumisreittiä ei sinne jää, Aarresuo vakuuttaa.

Hänen mukaansa vielä ei ole tiedossa, miten käärme on päässyt asiakastiloihin saakka. Aiemmin epäiltiin, että karkulainen on todennäköisesti päässyt ulos somisteiden rei'istä.

Kaksi keltaista anakondaa muutti uuteen terraarioon huvipuistossa heinäkuun alussa. Muutaman päivän jälkeen henkilökunta huomasi, että toinen käärmeenpoikasista oli kadonnut.

Aarresuon mukaan tapahtunut tutkitaan ja varmistetaan, että käärmeellä on kaikki hyvin.

Keltainen anakonda on eteläamerikkalainen, myrkytön käärmelaji.