Työmeilejä luetaan lomalla, vaikka ei pitäisi – "Vastuiden takia täytyy kurkata"

Luetko työsähköpostia lomallasi? Osallistu keskusteluun!

kesäloma
Anu Kuusela
Anu Kuusela rajoittaa tietoisesti työsähköpostin lukemista, vaikka vilkaiseekin sitä pari kertaa lomallaan.Ville Paso / Yle

Päijänteen vesi lainehtii verkkaisesti, kun asikkalalainen Mikko Vesterinen käy tankkaamassa venettään. Edessä on matka mökille perheen kanssa. Vesterinen on lomalla, mutta kertoo silti vilkuilevansa välillä työsähköpostiaan.

– Se on vähän tullut huono tapa. Joskus yritän olla lukemattakin, mutta kerran päivässä tulee vilkaistua, Vesterinen myöntää.

Samaan aikaan venesatamaan rantautuu myös espoolainen Anu Kuusela. Myös hän kertoo lukevansa työmeilejään, mutta rajoitetusti. Kuusela sanoo lukevansa niitä kaksi kertaa loman aikana.

– Loma on mulle sellainen, että täytyy päästä eroon kaikista työasioista niin pitkälle kuin mahdollista. On kuitenkin tiettyjä vastuita, joiden takia täytyy kurkata, Kuusela perustelee.

Seuraavaksi toimittajan haaviin osuu muuramelainen Janne Knuutinen. Hän toteaa, että lomalla pitäisi olla erossa työstä, mutta yrittäjänä se ei ole helppoa. Kotona työmeilien lukemisesta tulee kuitenkin sanomista.

– Luen, mutta ainoastaan silloin kun avopuolison silmä välttää. Sähköpostin lukeminen helpottaa töihin paluuta, joten olen kokenut sen järkeväksi, Knuutinen puntaroi.

Miltei 40 prosenttia lukee työpostejaan lomalla, kertoo kyselytutkimus

Vesterinen, Kuusela ja Knuutinen eivät ole tilanteensa kanssa yksin, sillä suomalaisista 38 prosenttia kertoo lukevansa työsähköpostia lomalla. 34 prosenttia myös vastaa työmeileihin, vaikka samanaikaisesti moni haluaa tietoisesti välttää digilaitteiden käyttöä vapaalla.

Tämä selviää teleoperaattori Moin Kantar TNS:llä teettämästä kyselystä, johon vastasi 1 104 henkilöä.

Ilmiö on tunnistettu työhyvinvoinnin tutkijoiden parissa. Erityisesti asiantuntijatehtävissä työskentelevillä on paineita hoitaa työasioita vapaalla.

Mieli kaipaa levon lisäksi myös vaihtelua.

Kirsi Ahola

Työterveyslaitokselta ei suositella työmeilin lukemista lomalla. Työterveyspsykologian dosentti, johtaja Kirsi Ahola sanoo, että työstä pitää irtautua sekä fyysisesti että psyykkisesti.

– Työhyvinvoinnin näkökulmasta lomien yksi tehtävä on edistää työkuormituksesta palautumista. Mikäli henkilö seuraa työsähköpostia myös lomalla, palautuminen ei toteudu kunnolla etenkin työstä irtautumisen näkökulmasta.

Riskinä on, että luovuus ja reagointikyky haastaviin tilanteisiin heikkenee, jos työt ovat koko ajan mielessä. Dosentti varoittaa, että pahimmillaan siitä voi seurata työssä uupumista pitkällä aikavälillä.

Lue myös: Miten tiede auttaa saamaan lomasta eniten irti – Aivotutkija Katri Saarikiven 10 vinkkiä hyvään latautumiseen ja työhuolten unohtamiseen

Keinoina kohdistaa huomio muualle, myös työpaikalla voidaan vaikuttaa

Kirsi Aholan mukaan jokainen voi edistää omaa palautumistaan, kun tekee vapaalla mahdollisimman erilaisia asioita kuin töissä ja arkena. Irtautumista voi tehostaa suunnittelemalla loman kulkua siten, että työasiat voi jättää mahdollisimman nopeasti pois mielestä.

– Mieli kaipaa levon lisäksi myös vaihtelua. Mikäli on mahdollista lähteä reissuun, kannattaa se ajoittaa loman alkuun, Ahola neuvoo.

Kirsi Ahola Työterveyslaitos
Kirsi Ahola on työterveyspsykologian dosentti ja johtaja Työterveyslaitoksella. Työterveyslaitos

Mikäli maisemanvaihdos ei onnistu, kannattaa rutiineja rikkoa muilla tavoin. Loman onnistumista voidaan edistää myös työpaikoilla.

– Sovitaan, että on kiertävä sijaistus. Silloin jokainen voi lomailla rauhassa, kun tietää, että työkaveri tuuraa ja vastaa sähköposteihin. Työkaverin nimen voi laittaa myös automaattivastaajaan sähköpostiin.

Yritysjohtajien ja muiden vastuuasemissa olevien kohdalla työpaikoilla voidaan sopia, että ongelmatilanteissa soitetaan. Silloin johtajakin voi lomailla ilman paineita. Esimerkiksi yrittäjille täysi irtautuminen ei kuitenkaan ole aina mahdollista.

– Silloin voi käyttää tietyn ajan päivästä ikään kuin huolituntina, jonka ulkopuolella ei työmeilejä lueta, Ahola neuvoo.

Oletko sinä kiinni työasioissa kesälomallakin? Mikä ajaa työsähköpostin ääreen? Osallistu keskusteluun ja kerro vinkkisi. Keskustelu on avoinna kello 22 saakka.

Lue myös: Loma alkoi vai alkoiko kuitenkaan? – Asiantuntija neuvoo välttämään työpostien tsekkailua