Sinilevää on Kanta-Hämeen järvissä edelleen epätavallisen vähän

Kansalaisten kirjaamat levähavainnot löytyvät Järvi-meriwikistä.

sinilevät
Vanajavesi.
Sinilevää on havaittu tähän mennessä tänä kesänä epätavallisen vähän.Tiina Kokko / Yle

Sinilevätilanne on yhä rauhallinen leväseurannassa mukana olevilla kantahämäläisjärvillä.

Sen sijaan seurannan ulkopuolisilla järvillä saattaa olla sinilevää, mutta tuulinen sää sekoittaa mahdolliset sinileväesiintymät veteen.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan sinilevää on edelleen vähemmän kuin tyypillisesti tähän aikaan kesästä. Kolea sää on hillinnyt leväkukintoja.

Maakunnassa seurataan viikottain viiden järven sinilevätilannetta aina elokuulle saakka. Jokaisessa kohteessa on yksi näytteidenottopaikka.

Valtakunnallisessa leväseurannassa ovat mukana Loppijärvi, Lammin Pääjärvi, Hämeenlinnan Alajärvi, Tammelan Pyhäjärvi sekä Hattulassa Vanajavesi.