Reuters: Julkisuudesta vuosiksi kadonnut Uzbekistanin entisen diktaattorin tytär vietiin vankilasta ambulanssilla

Talousrikoksista tuomittu Gulnara Karimova on ollut vankilassa rikottuaan kotiarestinsa ehtoja.

Gulnara Karimova esitteli GULI-brändiään muotinäytöksessä Moskovassa 2. huhtikuuta 2011. Kuva: Sergei Ilnitsky / EPA

Keskiaasialaisen Uzbekistanin edesmenneen diktaattorin Islam Karimovin tytär Gulnara Karimova on ilmeisesti viety pois vankilasta ambulanssilla, kertoo uutistoimisto Reuters.

Karimovan asianajaja Grégoire Mangeat raportoi Twitterissä, että häntä ei päästetä tapaamaan päämiestään. Mangeat kirjoittaa nähneensä ambulanssin, jossa Karimova luotettavaksi kutsutun lähteen mukaan oli, kun hän odotti Zangiotan vankilan ulkopuolella päästäkseen tapaamaan Karimovan.

Asianajaja Mangeat ja Karimovan tytär Iman Karimova ovat aiemmin kertoneet julkisuuteen Gulnara Karimovan terveysongelmista. Tyttären mukaan tämä tarvitsisi leikkaushoitoa.

Vuonna 2015 talousrikoksista tuomittu Karimova on ollut vankilassa maaliskuusta lähtien rikottuaan kotiarestinsa ehtoja.

Muun muassa liikenaisena ja laulajana huomion keskipisteenä aiemmin paistatellut Gulnara Karimova katosi julkisuudesta vuonna 2014. Uzbekistanin viranomaiset kertoivat hänen kohtalostaan ensi kertaa julkisuuteen vasta 2017.

Uzbekistania 27 vuotta kovaotteisesti johtanut Islam Karimov kuoli vuonna 2016.

Lisää aiheesta: