Muusikot viihdyttivät lehmiä hääkeikan tauolla – Katso videolta, kuinka lauma innostui saksofonin soitosta

Muusikko William Suvanteen mukaan yleisö oli yksi tämän kesän parhaista.

lehmät
Lehmät innostuivat saksofonin soitosta
Lehmät innostuivat saksofonin soitosta

Lempääläiset lehmät pääsivät nauttimaan elävästä musiikista viime lauantaina, kun muusikko William Suvanne soitti niille saksofonia hääkeikan tauolla.

Ei mennyt kauaa, kun laitumella laiduntavat lehmät saapuivat juoksujalkaa katsomaan, mistä on kyse.

– Se oli ihan mieletöntä! Oli upeaa saada jakaa kulttuuria eri lajien välillä ja yleisö diggaili intensiivisesti musiikista, Suvanne sanoo.

Videon perusteella lehmät syttyvät Gerry Raffertyn Baker Streetille, mutta Vaaleanpunaisen pantterin The Pink Panther Theme ajaa ne kauemmaksi.

– Nyt se on täydellisesti todistettu, että Baker Street on lehmien keskuudessa suuri hitti. Lehmät ovat myös oivaltaneet, että tenorisaksofoni on soittimien kuningas, Suvanne sanoo ylpeänä.

Musiikkia ja laulua on perinteisesti käytetty karjan kutsumiseen. Usein kutsuhuuto koostuu yhdestä sanasta ja sävelestä, joita toistetaan. Ilmeisesti puhallinsoittimen ääni muistuttaa lehmien korvissa etäisesti kutsuhuutoa.

Karina Heerman huutamassa lehmiä kotia
Kuuntele Karina Heermanin malliesimerkki kutsuhuudosta. Toimittajana Minna Hakala.

"Cowboyt olisivat päässeet helpommalla"

Videon kuvannut muusikko Jussi Humaljoki kertoo, että kaksikko sai idean Youtube-videosta (siirryt toiseen palveluun), jossa amerikkalainen maanviljelijä Derek Klingenberg soittaa pasuunaa niityllä ja lehmät saapuvat paikalle.

Humaljoki arvelee, että sosiaalinen paine selittää lehmien käyttäytymistä. Kun yksi innostuu, on muiden seurattava. Siihen, miksi juuri puhallinsoitin tuntuu kiinnostavan lehmiä, Humaljoki ei osaa antaa vastausta.

– En tiedä lehmistä sen enempää, mutta voisin kuvitella, että niitä kiinnostavat kaikki uudet jutut. Varmaan entisajan cowboyt olisivat päässeet helpommalla, jos he olisivat hankkineet saksofonit, Humaljoki sanoo.

Humaljoen mukaan videolla näkyy vain osa tapahtumista. Lehmät jäivät kuuntelemaan pitkiäkin aikoja konserttia ja seurasivat soittajaa, kun tämä lähti kävelemään.

Lue aiheesta lisää:

Karjan kutsuhuudot kaikuvat kansanperinteenä

Karjan kutsumahuudot