Näin festarikävijät suhtautuvat tähtiesiintyjien ohareihin – järjestäjille kiitosta nopeasta reagoinnista: "Hyvä että saatiin tasokas korvaaja tilalle"

Sekä Weekend Festival että Flow Festival kertoivat tänään molempien festareiden pääesiintyjiensä peruuntumisesta.

festivaalit
Yleisöä Weekend Festival 2019 -tapahtumassa Helsingissä.
Yleisöä Weekend Festival 2019 -tapahtumassa Helsingissä perjantaina.Emmi Korhonen / Lehtikuva

Yle uutisoi tänään aiemmin, että kahden ison festivaalin molemmat pääesintyjät ovat peruneet keikkansa. Tänä viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa järjestettävä Weekend Festival kertoi viime yönä Instagram-tilillään (siirryt toiseen palveluun), että pääesiintyjäksi kiinnitetty ruotsalainen house-musiikkia soittava Swedish House Mafia peruu esiintymisestä festivaalilla.

Korvaavaksi pääesiintyjäksi niin ikään ruotsalaisen house-musiikkia soittavan Alesson.

Samalla alueella elokuun toisena viikonloppuna järjestettävä Flow Festival ilmoitti tänä aamuna, että sen festivaalin pääesiintyjä räppäri Cardi B on perunut Euroopan-kiertueensa esiintymiset aikataulupäällekkäisyyksien vuoksi.

Myös hänet on saatu korvattua, kun pääesiintyjäksi on kiinnitetty pikavauhtia R&B-muusiikia esittävä Solange.

Festareilla tärkeintä fiilis ja kaverit

Ylen kävi haastattelemassa juuri alkaneiden Weekend Festivalille menijöitä. Savonlinnasta Helsinkiin tulleet ystävykset eivät pitäneet suruliputusta, vaikka pääesiintyjäksi buukattu Swedish House Mafia tekikin oharit.

– Hyvä asia, että saatiin korvaaja paikalle. Vaikka olen kuunnellutkin Swedish House Mafiaa, niin oli hyvä että saatiin tasokas korvaaja tilalle, sanoo kolmatta kertaa kyseisillä festarilla oleva Teemu Saikkonen.

– Itseäni ei liikuta oharit, koska en kuuntele kyseistä musiikkia, toteaa Sampsa Koneh

Hyvissä festaritunnelmissa ollut kaksikko kertoo kaiken a:n ja o:n olevan hyvä yhteisöllinen tunnelma festareilla.

Sen sijaan salolaiset Iina Somerpalo sekä Anna Jännäri olivat hieman harmissaan pääesiintyjän perumisesta, koska korvaava esiintyjä ei ole heidän mielestään aivan yhtä tunnettu.

– SHM ei ollut meidän ykkösbändi, jota tulimme kuuntelemaan, mutta tiesimme silti kyseiseltä porukalta enemmän biisejä kuin sen korvanneelta Alessolta.

Parivaljakko kertoo festareiden tärkeimmän asian olevan hyvä fiilis ja kaverit.

Kaikki jakavat kiitosta tapahtumajärjestäjälle, että paikkaaja löytyi näinkin nopealla aikataululla.

– Jokaisen artistin peruuntuminen on aina kolaus, mutta saimme onneksi nopeasti uuden hyvän artistin tilalle, kommentoi Weekend Festivalin tiedottaja Tomi Lindblom.

Swedish House Mafia ilmoitti omilla Facebook-sivuillaan (siirryt toiseen palveluun) Weekend Festival -esiintymisen perumisen syyksi tuotantopuolen ongelmat, joita ei pystyttäisi korjaamaan lyhyessä ajassa.

– Vika ei ole meidän tuotannossa, kyse on artistin sanamuodosta, jolla artisti on halunnut argumentoida peruuntumistaan, toteaa Lindblom kryptisesti.

Sosiaalinen media ei yhtä ymmärtäväisenä

Sosiaalisen median alustoilla artistien peruuntumista ei ole katsottu aivan yhtä ymmärtäväisesti. Esimerkiksi Twitterissä ollaa huomioitu oharit tehneiden suuri määrä Suomen eri festareilla.

Jotkut taas kokevat, että osa rahoista pitäisi palauttaa, kun oharit tehnyt festivaalien pääartisti korvataan niin sanotusti halvemmalla kiinnityksellä.