Trump puhui Löfvenin kanssa pidätetystä räppäristä ja tarjosi "henkilökohtaisen takuunsa" siitä, että tämän voi päästää vapaalle jalalle

"Ruotsissa kaikki ovat samanarvoisia oikeuden edessä ja tämä päätee myös vierailijoihin ulkomailta", ilmoitti Ruotsin pääministeri ennen puhelua.

Stefan Löfven
Donald Trump puhelimessa.
Presidentti Trump puhelimessa. (Arkistokuva).Michael Reynolds / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo keskustelleensa Ruotsin pääministerin kanssa Tuhkolmassa pidätetyn yhdysvaltalaisen räppärin tapauksesta.

Trump kertoi, että pääministeri Stefan Löfven oli vakuuttanut hänelle puhelimessa, että rap-artisti Asap Rockya kohdellaan reilusti. Lisäksi Yhdysvaltain presidentti ilmoitti tarjonneensa Löfvenille ”henkilökohtaisen takuunsa” siitä, että räppärin voi päästä vapaalle jalalle ja ettei tämä tule pakenemaan.

Rap-artisti Asap Rocky, oikealta nimeltään Rakim Mayers, pidätettiin heinäkuun alussa Tukholmassa epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä. Eilen räppärin pidätystä jatkettiin ensi viikon torstaihin asti, jotta syyttäjä ehtii saada tutkinnan valmiiksi.

Rakim Mayers
Räppäri Asap Rocky Pariisissa 21. kesäkuuta.AOP

Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Melania Trump sekä julkkispariskunta Kanye West ja Kim Kardashian olivat toivoneet, että presidentti Trump puuttuisi tapaukseen.

Perjantaina Trump kertoi Twitterissä aikovansa puhua asiasta Löfvenin kanssa ja selvittävänsä, mitä räppärin hyväksi voidaan tehdä.

Ennen päämiesten puhelua Löfven korosti, ettei hän pysty eikä aio yrittää vaikuttaa syyttäjiin tai oikeuslaitokseen.

Stefan Löfven
Stefan LöfvenJonas Ekstroemer / EPA

Löfven kertoi keskustelevansa mielellään Trumpin kanssa ja aikovansa kertoa hänelle, että Ruotsin oikeuslaitos on riippumaton.

– Ruotsissa kaikki ovat samanarvoisia oikeuden edessä ja tämä päätee myös vierailijoihin ulkomailta, sanoi pääministeri.

Trump kertoi sopineensa Löfvenin kanssa, että he jatkavat keskusteluja 48 tunnin kuluessa.

Lisää aiheesta:

Yhdysvaltalaisräppäri Asap Rocky pidätettynä Tukholmassa tappelun seurauksena – Trump aikoo soittaa Ruotsin pääministerille

Lähteet: AP