Ämpäri voi pelastaa hukkuvan – Viisaasti Vesillä -näytöstapahtuma opastaa vesiturvallisuuteen Hoikanlammella

Vesiturvallisuusnäytöksessä pelastamiseen ja pelastautumiseen opastetaan huumorin keinoin.

vesipelastus
Tumpeloa pelastetaan yleisön edessä Viisaasti vesillä -tapahtumassa Kajaanissa.
Viisaasti vesillä -näytöksessä kerrotaan, miten veden varaan joutunut henkilö pelastetaan oikeaoppisesti. (Arkistokuva) YLE Kainuu

Hoikanlammella perehdytetään ihmisiä vesiturvallisuuteen (siirryt toiseen palveluun) tiistaina 23. heinäkuuta klo 18 alkaen.

Suomen uima-opetus ja hengenpelastusliiton näytöstapahtumassa esitetään miten voi pelastaa ja pelastautua vedestä. Vakavasta aiheesta huolimatta näytöksessä on käytetty huumorin keinoja, jotta näytökseen olisi helpompi keskittyä ja viesti menisi perille.

Tapahtumayleisönä toimivat pääasiassa Kainuun prikaatin varusmiehet, mutta myös siviilit ovat tervetulleita paikalle. Tapahtumassa saattaa päästä myös opettelemaan kädestä pitäen, kuinka vedestä voi pelastaa ja pelastautua.

– Yleisölle tulee aika paljon ahaa-elämyksiä. Monelle tulee yllätyksenä muun muassa se, että ämpäriäkin voi käyttää pelastusvälineenä. Ei aina siis tarvitse pelastusrengasta tai heittoliinaa, vaikka tietenkin niiden käyttöäkin tapahtumassa opastetaan, kertoo koulutussuunnittelija Anne Hiltunen.

Viisaasti Vesillä -näytöstapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja läpi kesän. Kainuussakin oppi tulee tarpeeseen, sillä tänä vuonna Kainuussa on hukkunut kolme henkilöä, kun viime vuonna samaan aikaan hukkuneita oli vain yksi.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti?Lataa se tästä!