Alaikäisiä epäillään ulkomaalaistaustaisten nuorten pahoinpitelystä Kajaanin Lehtikankaalla – poliisi kaipaa vihjeitä

Kahden kantasuomalaisen nuoren epäillään pahoinpidelleen kahta 15-vuotiasta ulkomaalaistaustaista henkilöä.

pahoinpitely
Mies uhkaa toista miestä nyrkillä
Nuoriso otti yhteen Lehtikankaalla viikonloppuna. (Kuvituskuva) Emma Hinkula / Yle

Poliisi tutkii epäiltyä pahoinpitelytapausta, joka sattui Kajaanin Lehtikankaan koulun pihalla perjantaina 19. heinäkuuta noin puoli kahdeksan aikaan illalla.

Tapahtumassa nuorisoporukka, jossa oli sekä tyttöjä että poikia, oli ensin huudellut kahdelle noin 15-vuotiaalle ulkomaalaistaustaiselle pojalle, minkä jälkeen porukassa olleiden kahden kantasuomalaisen pojan epäillään pahoinpidelleen heitä lyömällä ja kivellä heittämällä. Tapahtumasta tuli nuorille lieviä vammoja. Kaikki tapahtuman osalliset ovat alaikäisiä, minkä seurauksena poliisi kirjaa heistä muun ohessa lastensuojeluilmoitukset.

Tapahtuman silminnäkijöitä pyydetään olemaan yhteydessä Kajaanin poliisiaseman asiakaspalvelupäivystykseen p. 0295 416 520 tai sähköpostitse osoitteella tutkinta.kainuu@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun).

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)