Kokkolan Hermes valmis uuteen kauteen: uudistunut joukkue on nuori, myös liigatason pelaajia lainaan

Kokkolan Hermes voitti jääkiekon Mestiksen runkosarjan viime kaudella.

Kokkolan Hermes
Hermeksen pelaajia kuuntelemassa valmentaja Janne Tuunasen ohjeita.
Kokkolan Hermeksen joukkue näytti Mestiskaudella 2018–2019 tältä.Ville Viitamäki / Yle

Kokkolan Hermes lähtee uuteen kiekkokauteen valtaosin uusiutuneella joukkueella.

Mestiksen runkosarjan voittaneesta porukasta jatkaa vain yhdeksän pelaajaa, joten joukkue on saanut ahkeroida siirtomarkkinoilla.

Urheilutoimenjohtaja Pasi Tuukkanen luonnehtii uutta Hermestä nuoreksi, urheilulliseksi ja valmiiksi tekemään töitä.

Syyskuussa riveihin tulee vielä muutama liigatason lainapelaaja Suomen Cupin pelejä varten.

Suomen Cupissa tavoitteena on edetä mahdollisimman pitkälle, Mestiksessä taas minimitavoite on pudotuspeleissä.