Hattulan uusi terveysasema nousee Parolan keskustaan

Rakennus valmistuu suunnitelmien mukaan helmikuussa 2020.

Hattula
Terveyskeskuksen rakennustyömaa
Uuden terveysaseman koko on noin 1 550 neliötä.Anne-Maria Niskanen / Yle

Hattulan uuden terveysaseman rakentaminen Parolan keskustaan etenee aikataulussa. Uuden terveysaseman tieltä purettiin vanha kunnantalo, kaksi puutaloa sekä yksi rivitalo.

Hattulan projektijohtaja Liisa Jokinen kertoo, että rakennusurakka on myös pysynyt 4,5 miljoonan euron kustannusarviossa.

– Uuden terveysaseman harjannostajaisia vietetään elokuussa ja rakennus valmistuu ensi vuoden helmikuussa, Jokinen sanoo.

Rakenteilla oleva terveysasema
Terveysaseman lähellä sijaitsee muun muassa Attendo Parolanpuiston hoivakoti. Anne-Maria Niskanen / Yle

Uudisrakennukseen tulee tilat avoterveydenhuollolle, neuvolalle, hammashuollolle, fysioterapialle sekä perhekeskukselle.

Pihlajalinna Oy tuottaa terveyspalveluja Hattulassa. Hattulassa käynnissä on itsenäinen sote-palveluiden uudistus. Kunta tekee yhteistyötä maakunnallisen sote-uudistushankkeen, Oma Hämeen kanssa.

Hattulassa aletaan hyödyntää innovatiivisia, moderneja palvelumenetelmiä vanhojen terveyspalveluiden rinnalla. Yksi keino on parantaa palveluiden saatavuutta etäpalvelun avulla.