Suomessa on muutama talo, jossa kirjailija voi asua vuosia ilmaiseksi – kuuluisimmassa kirjoittaa nainen, josta voi tulla juhlittu voittaja

Marianna Kurtto on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Mitä me tiedämme hänestä? Ainakin sen, että hän asuu seuraavat kaksi vuotta Eeva Joenpellon kirjailijatalossa.

Marianna Kurtto (Kirjailija)
Marianna Kurtto eeva Joenpellon kirjailijakatlon rappusilla 18.7. 2019.
– Toki on täytynyt kasvattaa itseään henkisestikin siihen, että emännöi tällaista suurta taloa, sanoo Marianna Kurtto Eeva Joenpellon kirjailijatalon rappusilla.Katriina Laine / Yle

Ensin näkyy kirjailija. Sitten kirjailijan koira. Sekarotuinen Sofi, 14, tervehtii vieraita iän suomalla arvovallalla. Tyynesti.

Sofilla on kissanpäivät. Se on punaisen talon ja vehreän pihan valtias. Ei Sofin emännälläkään hullummin mene. Marianna Kurtto, 39, asuu Eeva Joenpellon (1921–2004) kuuluisassa kirjailijatalossa Vares-Kantolassa.

Kurtto muutti viime lokakuussa töölölöisestä 30 neliön vuokrayksiöstään ja ryhtyi emännöimään pitkälti yli 200 neliön puutaloa Lohjan Sammatissa.

– Mietin, että pelkästään keittiö on kaksi kertaa minun entisen kämppäni kokoinen, Kurtto naurahtaa.

Talo on pitkä ja sen huoneet tuntuvat jatkuvan loputtomiin. On tsehovlaista kuistia, kammaria, kirjastoa, vierashuonetta ja salia, jonne voisi kuvitella tanssiaiset. On arvotaidetta, Mannerheimin kuvia ja tyylihuonekaluja – ja joukossa nykyisen asukkaan mukanaan tuomia kalusteita ja hellyttäviä kirpputorilöytöjä.

Kirjailija Marianna Kurtto saa tallustaa paljain jaloin koiramummonsa kanssa taiteilijaresidenssin nurmella.
14-vuotias sekarotuinen Sofi viettää eläkepäiviään maaseudun rauhassa.Katriina Laine / Yle

Joenpelto rakensi suuren ja mahtavan

Kun Eeva Joenpellon talo valmistui 1979, siitä tuli nähtävyys. Pituutta oli yli 30 metriä ja pelkällä salilla kokoa yli 60 neliötä.

– Totta kai rakensin liian suuren, mutta se hyvä siinä oli, että opin tuntemaan, mitä ovat kauhu ja katumus. Nekään eivät ole turhia tuntemuksia, Eeva Joenpelto kertoi Ylen haastattelusssa.

Joenpelto asui synnyinseuduilleen rakentamassaan talossa yli 20 vuotta. Siellä syntyivät mm. Elämän rouva, rouva Glad sekä Tuomari Müller, hieno mies, josta kirjailija sai Finlandia-palkinnon.

Joenpelto testamenttasi kotinsa WSOY:n kirjallisuussäätiölle kirjailijoiden käyttöön kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Vuodesta 2005 talossa on ollut pitkän proosan kirjoittajia. Oman jaksonsa ovat asuneet muun muassa Tuomas Kyrö, Katja Kettu ja Mikko Rimminen. Ja nyt on Marianna Kurton vuoro.

Kirjailija Marianna Kurtto  Eeva Joenpellon kirjailijakodin verannalla.
– Oikeastaan se yksinolo on hirveän rauhoittavaakin ja tarvittaessa pyydän tänne ihmisiä kylään, Marianna Kurtto sanoo.Katriina Laine / Yle

Ensiksi piti ajaa ajokortti

Kun koko ikänsä Helsingissä asunut Kurtto muutti taloon, hän oli uuden edessä. Vaikeinta oli hankkia ajokortti ja opetella ajamaan autoa.

– Olen myös opetellut lämmittämään kertalämmitteistä saunaa, luomaan lunta ja hoitamaan puutarhaa, yksinkertaisia asioita, joita en ollut koskaan tehnyt.

Kurton miesystävä rakensi pihaan kasvihuoneen ja kasvimaan. Niistä puskee nyt kesäkurpitsaa, salaattia ja perunaa. Kurtto yrittää pitää vihannekset hengissä silloin, kun miesystävä ei ole paikalla. Eniten runoilijaa kiinnostavat kukat.

– Usein aamun ensimmäinen ajatus on: “Mitenköhän kukat voivat”. Se on kummallista, koska ennen tänne muuttoa en ollut istuttanut mitään.

Kurtto kehuu talon rauhaa. Kun ovesta astuu ulos, vastassa on viljava maalaismaisema, ei kaupungin hälinää ja houkutuksia.

– Tiedostan koko ajan sen, että tämä on kirjallisuudella rakennettu talo. Täällä on vahva kirjallisuuden henki, hän sanoo.

Essi Renvallin veistämä pronssinen muotokuva Eeva Joenpellosta 1967.ta (polykromaattinen eli monivärinen)
Kun Marianna Kurtto luki Eeva Joenpellon romaaneja, hän yllättyi. – Minulla oli mielikuva, että ne olisivat vanhanaikaisia, mutta olen ollut hyvin vaikuttunut ihmiskuvauksesta ja näkemyksestä, mikä niistä välittyy.Katriina Laine / Yle

Eevan katse seuraa eteisiin ja kynnyksille

Kurtto kirjoittaa Eeva Joenpellon työhuoneessa. Sen kirjahyllyt ulottuvat lattiasta kattoon. Yhdeltä niistä katsoo talon entinen emäntä. Joenpellon katse seuraa kävijää muissakin huoneissa. Salissa taffelipianon päällä on toinen valokuva ja nurkassa Essi Renvallin veistos Joenpellosta.

Kurtto kertoo, että hän koki alussa paineitakin siitä, missä hän kirjoittaa.

– Tuntui kummalliselta ruveta työskentelemään menestyskirjailijan työhuoneessa, mutta kun uppoutui työhön, se meni nopeasti ohi.

Kurtto toi huoneeseen oman työpöytänsä ja asetti sen ikkunan eteen. Nyt hän työstää pihamaiseman edessä kahta proosa- ja yhtä runoteosta.

– Ensi vuonna julkaistaan teos, jota kutsun mielessäni “vakavaksi” proosakseni. Se kertoo leppäkertuista ja sisarkateudesta. Teen myös toista kirjaa, jossa kokeilen vähän kevyempää otetta ja yritän toteuttaa humoristista puolta itsestäni.

Kurtto kertoo, ettei ole henkimaailmaan taipuvainen ihminen, mutta lohduttautuu silti ajatuksella, että hänen tekemisiään seuraa Eevan katse.

– Mietin välillä, mitä hän ajattelisi, jos näkisi vaikka, että laitan jonkun kukan tai astiat jonnekin. Se on sellainen hyvä tunne.

Marianna Kurtto kirjoittaa Eeva Joenpellon kirjailijakodin kirjastossa.
– Koin aluksi vähän paineitakin. Tuntui kummalliselta ruveta työskentelemään menestyskirjailijan työhuoneessa, Marianna Kurtto sanoo.Katriina Laine / Yle

Railo maassa ei jättänyt rauhaan

Tämän vuoden helmikuussa Kurtto asetettiin ehdolle Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Ehdokkuus tuli romaanista Tristania. Ennen Tristaniaa hän oli julkaissut viisi runokokoelmaa.

Voi sanoa, että Kurtto kirjoitti tiensä suoraan huipulle.

– En oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Se on hyvin hämmentävä fakta. Toki olen hirveän onnellinen ja iloinen, että tällainen valinta on tehty.

Tristanian synnyttäminen oli vaikeaa. Siihen meni kahdeksan vuotta. Kurtto ei mieltänyt itseään tarinankertojaksi, kunnes törmäsi historialliseen tositapahtumaan, joka ei jättänyt rauhaan.

Kurtto työsti runokokoelmaa Napoleonista. Ranskan keisari kuoli keskellä Atlantin valtamerta St Helenan saarella. Kurtto pani merkille samaan saariryhmään kuuluvan Tristan da Cunhan.

Vuonna 1961 Tristan da Cunhan tulivuori purkautui ja pakotti muutaman sata asukastaan evakkoon. Kurtto kiinnostui ja tilasi aihetta koskevan kirjan.

– Kirjassa on kohta, jossa nuori nainen menee Tristan da Cunhan saarella laitumelle paimentamaan lampaita. Yhtäkkiä maa tärisee, siihen avautuu kuilu, ja lampaat putoavat kuiluun. Siitä syntyi hyvin voimakas mielikuva ja ihmetys, että näin voi tapahtua, että jonain päivänä kesken arjen maahan repeää railo.

Kurtto tunsi, että hänen on pakko kirjoittaa syntyneestä mielikuvasta, vaikka ei vielä tiennyt, millainen tarina sen ympärille kehkeytyisi.

Kirjailija Marianna Kurtto  Eeva Joenpellon kirjailijakodin suuressa keittiössä.
– Yritin jonkin aikaa taistella kirjoittamishaavetta vastaan. Olen aika rationaalinen ihminen ja ajattelin, että minusta ei missään nimessä tule kirjailijaa, koska se on niin epämääräistä hommaa. Toisin kävi, Marianna Kurtto kertoo kasvustaan ammattiin. Katriina Laine / Yle

Miksi kaikki halusivat takaisin?

Romaanissa tositapahtumat ovat kehys fiktiiviselle tarinalle. Vuoden 1961 tulivuorenpurkauksen jälkeen Tristan da Cunhan asukkaat joutuivat jättämään saarensa. Heidät evakuoitiin Isoon-Britanniaan.

– Odotusten vastaisesti lähes kaikki halusivat palata saarelle, kun se taas oli mahdollista. Saarella on vaikeat elinolosuhteet. Kaikki on monimutkaista ja hankalaa. Minua kiinnosti, miksi nämä ihmiset halusivat siitä huolimatta takaisin.

Tristania kertookin kodin tunnusta ja kaipuusta kotiin. Sen lisäksi se kertoo petoksesta, rakkaudesta, uskollisuudesta ja uskottomuudesta.

Kahdeksan vuoden kypsyttely kannatti. Pohjoismaiden neuvoston perusteluissa teosta kehutaan juuri tarinan kehittelystä, yllättävistä käänteistä ja kekseliäästä kielestä, joka tuo teokseen lyyristä lisäarvoa.

Kirjailija Marianna Kurtto soittaa pianoa Eeva Joenpellon kirjailijakoti-residenssissä..
– Usein aamun ensimmäinen ajatus on: “Mitenköhän kukat voivat”. Se on kummallista, koska ennen tänne muuttoa en ollut istuttanut mitään, Marianna Kurtto sanoo.Katriina Laine / Yle

"En uskalla ajatella voittoa"

Suomi on voittanut Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon yhdeksän kertaa. Voittajien joukossa on Väinö Linnaa, Veijo Merta, Hannu Salamaa ja Bo Carpelania, kuin suoraan Kuka kukin on -kirjasta. Tähän mennessä vain kaksi suomalaisnaista, Sofi Oksanen ja Tua Forsström, on saanut palkinnon.

47 000 euron voittaja julistetaan lokakuussa Tukholmassa tilaisuudessa, jonne on kutsuttu kaikki ehdokkaat. Olisiko nyt Kurton vuoro?

– En varsinaisesti uskalla ajatella voittoa, mutta koska kirjailija on tottunut olemaan yksin työhuoneessaan, kaikenlainen esiintyminen ja ihmisten keskuuteen meneminen on aina jännittävää.

Suomesta on Kurton lisäksi ehdolla myös Lars Sund.

Kirjailija Marianna Kurtto soittaa pianoa Eeva Joenpellon kirjailijakoti-residenssissä..
Marianna Kurtto on soittanut lapsesta asti klassista musiikkia.Katriina Laine / Yle

Vastaavia taloja on vain kourallinen

Palataan vielä Eeva Joenpellon kirjailijakotiin. Vares-Kantola on harvinainen lajissaan. Lyhytaikaisia taiteilijaresidenssejä on Suomessa paljon, mutta vuosia kestävään maksuttomaan asumiseen perustuvia kirjailijataloja on vain kourallinen. Yksi on Porvoon Diktarhemmet, jossa asuu Finlandia-palkittu Ulla-Leena Lundberg.

Marianna Kurtto kertoo, että Eeva Joenpellon kirjailijatalo on jo vaikuttanut häneen.

– Olen työskennellyt tehokkaammin, jollain tapaa pelottomammin ja pystynyt keskittymään paremmin.

Vajaan kolmen vuoden jaksoaan Kurtto pitää ratkaisevan tärkeänä uralleen.

– Sen ajan, kun on täällä, ei tarvitse miettiä asumiskustannuksia. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus kirjoittaa.

Kirjailija Marianna Kurtto saa tallustaa paljain jaloin taiteilijaresidenssin nurmella.
– Kun kirjoitin runoja, kukaan ei tuntunut olevan kiinnostunut siitä, mitä teen, mutta kun kirjoitin romaanin, kiinnostus on ollut suurempaa, Marianna Kurtto sanoo.Katriina Laine / Yle

Vielä pari vuotta saa huoahtaa

Moni Kurton kollegoista ei pysty keskittymään vain kirjoittamiseen. On tehtävä myös muuta. Kurttokin kääntää mm. Sadie Jonesia englannista.

Kirjailijaliiton selvityksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) kirjailijoiden mediaaniansio kaunokirjallisesta työstä on hieman yli 2 000 euroa vuodessa. Apurahat muodostavat lähes 30 prosenttia tuloista.

Kurtto kertoo, että on raskasta, kun toimeentulosta ei tiedä kovin pitkälle etukäteen.

– Välillä se on muutaman kuukauden eteenpäin, välillä vuoden, hyvässä tapauksessa kolme vuotta. On ollut pakko totuttautua epävarmuuteen. Koskaan ei tiedä, millä elää jonkun tietyn ajanjakson jälkeen.

Nyt Kurtto voi huoahtaa toukokuun 2021 loppuun. Hänen ja Sofin kausi kirjailijatalossa jatkuu sinne asti.

Jutusta korjattu 25.7. klo 16.50 Eeva Joenpellon syntymävuosi.

Kirjailija Marianna Kurtto koiransa kanssa Eeva Joenpellon kirjailijakodin suuressa keittiössä.
– Olen työskennellyt tehokkaammin, jollain tapaa pelottomammin ja pystynyt keskittymään paremmin, Marianna Kurtto kuvailee kirjailijatalon vaikutusta. Katriina Laine / Yle