Elenia nostaa sähkön siirtohintaa syyskuun alusta

Hinnan nousua perustellaan sähköverkon uusimisen tuomilla kustannuksilla.

Ylivieska
Kaivuri kaivaa maata metsässä
Elenian sähköverkosta Pohjois-Pohjanmaalla on maakaapeloitu tällä hetkellä alle puolet. Arkistokuva.Sini Ojanperä / Yle

Sähköverkkoyhtiö Elenian sähkön siirtohinta nousee syyskuun alusta. Keskimääräinen nousu on 6,5 prosenttia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi omakotiasujalle noin 7,5 euron nousua kuukausittaiseen sähkölaskuun. Kerrostaloasujan sähkölasku nousee hieman alle kaksi euroa.

Elenian toimitusjohtaja Tapani Liuhala perustelee hintojen nousua sähköverkon uusimisen paineilla sekä verkon muuttamista säävarmaksi maakaapeliksi. Yhtiön nosti siirtohintaa viimeksi vuosi sitten.

Elenian sähköverkosta Pohjois-Pohjanmaalla on maakaapeloitu tällä hetkellä alle puolet. Yhtiön tavoitteena on saada kymmenen vuoden aikana sähköverkosta maan alle kolme neljäsosaa.

Elenialla on Pohjois-Pohjanmaalla reilut 53 000 asiakasta.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).