Turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt Forssassa

Sen sijaan uusia kiintiöpakolaisia muuttaa Forssaan vuosittain.

Forssa
Ryhmä turvapaikanhakijoita ruokajonossa Forssan hätämajoitusyksikössä
Ryhmä turvapaikanhakijoita ruokajonossa Forssan hätämajoitusyksikössä syyskuussa 2015.Virpi Kumpulainen / Yle

Pakolaistaustaisia ihmisiä on Forssassa enää vähän. Arvioiden mukaan kaupungissa asuu enää joitakin kymmeniä myönteisen oleskeluluvan saaneita.

Kun hätämajoitusyksikkö perustettiin vuonna 2015 Forssan entiseen Rantasipi-hotelliin niin, sinne majoittui jopa kolme sataa turvapaikanhakijaa.

Hätämajoitusyksiköstä ihmiset siirtyivät Saksankujan vastaanottokeskukseen. Se oli mitoitettu kahdelle sadalle asukkaalle.

Kiintiöpakolaisten määrä sen sijaan kasvaa kaupungissa hienoisesti. Forssa on tehnyt päätöksen viiden kiintiöpakolaisen vastaanottamisesta vuosittain.

EDIT: Korjattu jutun otsikko 23.7.2019 klo 11:44. Vanha otsikko oli: Myönteisen oleskeluluvan saaneet muuttavat pois Forssasta.