Rannat täyttyivät taas rapumerroista – luvaton ravustus voi poikia rikesakon: "Pahimmat tapaukset ilmoitetaan poliisille"

Ravustaminen kiinnostaa lomailijoita, vaikka saksiniekkojen suosio on muutoin hieman laskenut.

ravustus
Teuvo Koskinen ohjaa kalastuksenvalvontavenettä
Kalastuksenvalvoja Teuvo Koskinen on liikkunut paikallisilla vesillä jo neljänkymmenen vuoden ajan.Marko Melto / Yle

Aurinko paistaa täydeltä terältä, kun kalastuksenvalvojat kapuavat alumiiniseen veneeseen. Pian kokka kääntyy Tampereen Naistenlahdesta kohti Näsijärven rantavesiä, joissa muhii jälleen sadoittain rapumertoja.

Molemmilla valvojilla on vesillä liikkumisesta pitkä kokemus. Miesten mukaan ravustajien asiat ovat pääosin kunnossa, mutta poikkeuksiakin löytyy.

– Onhan siellä salaravustuksenkin yrittäjiä aina silloin tällöin. Näitä keskustan rantamia valvotaan sen verran aktiivisesti, että tilanne on parantunut, kalastuksenvalvoja Erkki Syrjänen Pirkanmaan Kalatalouskeskuksesta kertoo.

Kalastuksenvalvoja laittaa merkinnän mertaan
Kalastuksenvalvojat koluavat Näsijärveä kolmen päivän ajan.Marko Melto / Yle

Syrjänen kiinnittää hyväksynnästä kertovan vihreän lapun rapumertaan. Tämän jälkeen pyydys molskahtaa takaisin järven syvyyksiin vieden mennessään saksiaan heiluttavan asukkinsa.

Yhteystiedot helpottavat valvontaa

Kalastuksenvalvojat jatkavat työtään suositun uimarannan läheisyydessä. Rauhaniemen rantavesissä odottaa rivi mertoja, joita miehet tarkistavat yksi toisensa jälkeen.

Selältä puhaltava tuuli hankaloittaa työtä. Tekemistä riittää niin ravustajien kuin kalastajienkin pyydyksissä, joita käydään läpi samalla reissulla.

– Alueella on satoja pyydyksiä, kaikkia ei voi millään tarkastaa, kalastuksenvalvoja Teuvo Koskinen Pirkanmaan Kalatalouskeskuksesta toteaa.

Koskisen mukaan ravustajien merkintöjen on oltava kunnossa. Myös pyydyksiä on oltava yhtä paljon, kuin niihin on lupia.

– Jotkut noudattavat sääntöjä pilkuntarkasti, mutta sitten on väkeä, joka ei välitä mistään mitään, hän puuskahtaa.

Harmia aiheuttavat varsinkin pyydysten puutteelliset merkinnät. Tilanne helpottuu, jos yhteystiedot ovat selvästi näkyvissä.

– Työmme on opastavaa valvontaa. Jos lipuissa on tarvittavat tiedot, voimme ottaa kännykällä yhteyttä ja kehottaa korjaamaan asia.

Lomailijoiden suosima laji

Teuvo Koskisen mukaan ravustuksen sääntöjä noudatetaan yleensä melko hyvin, mutta joukossa on myös luvatta pyytäjiä.

Lievissä tapauksissa asiasta annetaan huomautus.

– Pahimmat tapaukset ilmoitetaan poliisille, joka määrää rikesakon piittaamattomuudesta.

Toistaiseksi rikesakot ovat Tampereen vesialueilla jääneet vähiin. Miehet laskeskelevat, että niitä on tänä kesänä annettu kaikkiaan kymmenen, jota he pitävät pienenä määränä.

Kalastuksenvalvojat
Kalastuksenvalvojat Erkki Syrjänen ja Teuvo Koskinen pyrkivät ensisijaisesti antamaan neuvoja työtä tehdessään.Marko Melto / Yle

Keskustan rantavesien jälkeen vuorossa ovat Näsijärven ulommat osat. Tarkastusmatkoja on edessä vielä lukuisia, koska ravustuskausi kestää lokakuun loppuun.

Harrastuksen suosio on viime vuosina hieman laskenut, mutta on voimissaan varsinkin kaupungin vesialueilla. Tauno Koskisen mukaan ravustus on yksi lomailijoiden suosimia ohjelmanumeroita.

– On sellaisiakin saalistajia, jotka eivät kalasta juuri lainkaan, mutta ravustavat kuitenkin.