Pirkanmaalla eniten työttömiä on Tampereella, vähiten Punkalaitumella ja Ruovedellä

Työttömien määrä on pienentynyt hieman vuoden takaisesta.

Pirkanmaa
Tampereen Hämeenkatu 17.4.2019
Tampereella suuret rakennushankkeet hallitsevat tällä hetkellä kaupunkikuvaa. Kasvusta huolimatta työttömiä on edelleen paljon.Marjut Suomi / Yle

Pirkanmaan työttömyysaste oli kesäkuussa 9,8 prosenttia, kertoo ely-keskuksen työllisyyskatsaus. Koko maassa työttömyysaste oli 9,7 prosenttia.

Työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla kesäkuussa 23 849. Kesällä työttömien määrä kasvaa, mutta vuositasolla verrattuna työttömien määrä on pienentynyt vuoden takaisesta kolmella prosentilla.

Myös uusia avoimia työpaikkoja on enemmän kuin vuosi sitten. Tämän vuoden kesäkuussa niitä oli 5 235.

Pirkanmaan kunnista määrällisesti ja suhteellisesti eniten työttömiä on edelleen Tampereella. Kesäkuussa työttömiä oli 14 115, ja Tampereen työttömyysaste oli 12 prosenttia. Pienin työttömyysaste, kuusi prosenttia, oli puolestaan Punkalaitumella ja Ruovedellä.

Kuntatasolla suurimmat positiiviset muutokset olivat Hämeenkyrössä, Juupajoella, Mänttä-­Vilppulassa ja Virroilla. Näissä kunnissa työttömyys laski vähintään 10 prosenttia edellisen vuoden luvuista.

Työttömien määrä laski kaikkiaan 14 kunnassa. Alle seitsemän prosentin työttömyysaste saavutettiin Juupajoella, Kihniöllä, Pirkkalassa, Punkalaitumella, Ruovedellä ja Virroilla.