Hanslankareille on kysyntää – työmaille palkataan tuhansia apulaisia kesäsesonkia helpottamaan

Työtä pelkäämätön asenne painaa ammattitaitoa enemmän.

kesätyö
rakennusmiehiä rakennuksella lentokenttä Rovaniemen lentokenttä vuokratyövoimaa vuokratyöntekijä sihti
Rakennustuomaalla on lukuisia erilaisia työtehtäviä ja ammattikuntia, joiden myötä niillä on tarvetta myös apulaisille, jotka työskentelevät ammattilaisten parina.Pia Tuukkanen / Yle

RovaniemiKesäpoika, apumies, hanslankari, lautapoika, hanttimies – tänäkin kesänä työmailla puurtaa tuhansia alalle kouluttamattomia apulaisia. Työtä välittävien mukaan eniten aputyövoimaa tarvitaan rakennuksilla, seuraavaksi eniten hotelli- ja ravintola-alalla. Myös siivoustyötä ja kaupan alan hommia on tarjolla halukkaille.

– Jos asenne on kohdallaan, niin tällä hetkellä työtä löytyy, sanoo rekrytointiyritys Varamiespalvelun henkilöstövuokrauksen toimitusjohtaja Jari Suominen.

Yksistään Varamiespalvelun kautta on palkattu yli tuhat kesäpulaista ympäri Suomen. Rekrytointiyritysten lisäksi eri yritykset palkkaavat suoraan alalle kouluttamattomia hanslankareita.

Esimerkiksi Rakennusliitolla ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon alalle opiskelevia nuoria kesätöihin palkataan. Liitto ei laske rekrytointifirmojen kautta palkattuja apumiehiä.

– Nykyään entistä harvempi nuori tulee työmaalle kesätyötä kysymään, kertoo Jarmo Alatarvas Rakennusliiton Lapin aluetoimistosta.

Vaikka aputyölle on tarvetta koko vuoden ympäri, on kesä selkeä sesonki.

– Esimerkiksi siivousalalla on milteinpä krooninen pula työntekijöistä. Sinne rekrytään jatkuvasti myös aputyövoimaa, kertoo Suominen.

Nimensä mukaisesti alalle kouluttautumattomalle aputyöntekijälle kuuluvat avustavat tehtävät. Itsenäisen työskentelyn määrä riippuu alasta, mutta yleensä apumies työskentelee ammattilaisen työparina.

Rakennustyömaalle ennen yliopistoa

Rakennustyö on tiukasti säänneltyä ammattilaisten hommaa, mutta silti rakennuksilla voi työskennellä ilman alan koulutusta.

Työmaan portista ei ole kulkemista ilman työturvallisuuskorttia ja asianmukaisia varusteita. Rovaniemeläinen Niko Killström suoritti työturvallisuuskortin lukiossa.

– Ikinä en kuvitellut, että lukion jälkeen tulen peltihommia tekemään, mutta täällä peltiä seinään laittelen. Autan tarvittaessa peltiä kantelemaan ja asentamaan, kertoo 19-vuotias Killström.

Alalle kouluttamattommat kesäapulaiset eivät saa rakennuksilla työskennellä yksin, vaan he ovat ammattilaisen työparina.

– Voidaan siistiä työmaata, pitää se turvallisena. Tämän tyyppisissä avustavissa työtehtävissä ei ammattitaitoa tarvita vaan hyvällä asenteella työllistyy, kertoo rekrytointikonsultti Veli-Pekka Perätalo Rekrytointipalvelu Sihti Oy:stä Rovaniemeltä.

Opiskelijat ovat merkittävä ryhmä aputyöntekijöissä.

– Keväällä opiskelijoita on paljon vapaana. He ovat erinomaisia rakennusapumiehiä ja työllistyvät nopeasti, sanoo Perätalo.

Syksyllä moni lähtee rakennuksilta opiskelemaan

Loppukesästä apulaisten saaminen vaikeutuu. Rakennuksilla työtä riittää kuitenkin syksyyn asti. Monilla aputyöntekijöillä alkaa koulu aivan toisella alalla millä kesä on työskennelty.

– Aloitan syksyllä Oulun yliopistossa kaivos- ja rikastamisalan diplomi-insinöörikoulutuksen, kertoo Killström.

Killströmin toiveena on työllistyä ensi kesänä kaivokselle. Se auttaisi alan opiskelussa.

– Tästä kesästä tulee kokemusta työelämästä, että minkälaista on olla rakennuksella töissä. En tiedä sitten, onko tästä kaivos- ja rikastusalalle hyödyllistä kokemusta.

Hanslankarin tarve rakennuksilla ei lopu, vaikka Rakennusteollisuus ennakoi rakentamisen hiipumista. Esimerkiksi Rovaniemellä rakennetaan vielä kiivaasti.

– Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä hiipumista ainakaan tällä alueella, sanoo Veli-Pekka Perätalo.