Yhä vanhemmille laajennettu maksuton ehkäisy on vetänyt nuoria ruuhkaksi asti Kokkolassa

Nuoret ovat hakeneet ahkerasti Keski-Pohjanmaalla vuoden vaihteessa alle 25-vuotiaisiin laajennettua ilmaista ehkäisyä.

raskauden ehkäisy
Värillisiä kondomeja
AOP

Nuorten kiinnostus laajennettuun, maksuttomaan ehkäisyyn on ruuhkauttanut osin ehkäisyneuvolan ainakin Kokkolassa. Jono on ollut pahimmillaan kolme viikkoa.

Kokkolan äitiys- ja lastenneuvolatiimin vs. osastohoitaja Piia Rauhala kertoo, että kiirettä on pitänyt varsinkin alkukesästä.

– Kesä-heinäkuussa ajanvarauskirjat ovat olleet täynnä, nyt vasta alkaa helpottaa. Aikoja ei ole heti saatavilla. Siksi toivotaankin, että etenkin pillereiden hakijat varaisivat käynnin hyvissä ajoin ennen kuin viimeinen liuska loppuu, muistuttaa Rauhala.

Keski-Pohjanmaalla lähes 1 000 nuorta on hakenut tammi-kesäkuussa ilmaisia ehkäisyvälineitä, eniten pillereitä.

Viime vuoden vastaavasta ajasta hakijoiden määrä on kaksinkertaistunut eli tuolloin ehkäisyä haki lähes 500 nuorta.

– Nythän palvelua tarjotaan laajemmalle joukolle, että olihan se jotenkin odotettavissa, mutta silti menekki oli pieni yllätys, kertoo Rauhala.

Pitkäaikainen ehkäisy kasvattaa suosiotaan

Suurin palvelua käyttävä ryhmä ovat lukiolaiset ja ammattiopiskelijat, etenkin yli 16-vuotiaat tytöt. Opiskelijaterveydenhuollosta myös pojat ovat hakeneet kondomeita.

Lisäksi kiinnostus pitkäaikaisia ehkäisymenetelmiä kohtaan on lisääntynyt: kierukka ja ehkäisykapselit ovat yhä useamman valinta.

– Ne ovat varmoja ja huolettomia. Ei tarvitse muistaa ottaa joka päivä pilleriä. Lisäksi ne ovat turvallisia, kun ne sisältävät keltarauhashormonia eli haittavaikutuksia ei ole niin paljon, Piia Rauhala kertoo.

Keski-Pohjanmaa aloitti ensimmäisenä maakunta ilmaisen ehkäisyn tarjoamisen alle 20-vuotiaille vuoden 2018 helmikuussa. Vuoden vaihteessa palvelu laajennettiin koskemaan alle 25-vuotiaita.

Ilmaisen ehkäisyn toivotaan vähentävän seksitauteja ja ei-toivottuja raskauksia.