Ruotsinsuomalaisuus ei enää ole suomalaisuutta Ruotsissa – monelle musiikki on kolmas kotimaa

Ruotsinsuomalaiset ovat Pohjoismaiden suurin vähemmistö. Nyt kahden polven siirtolaisten kulttuuria on tutkittu ruohonjuuritasolla.

ruotsinsuomalaiset
Anna Järvinen tykkää kävellä Tukholmassa veden äärellä.
Anna Järvinen tykkää kävellä Tukholmassa veden äärellä.Jari Kovalainen/Yle

Sininen ja valkoinen, Satumaa-tango ja Säkkijärven polkka.

Ne ovat pakolliset laulut jokaisissa ruotsinsuomalaisten kekkereissä, joissa Heidi Lehto, 44, tanssittaa kansaa. Lehto on yrittänyt joskus ujuttaa ohjelmistoon vaikkapa Juha Tapion tuoreita hittejä. Eläkeikäinen yleisö ei tykkää: liian poppia.

– Nyt uutena kappaleena keikoille on tullut mukaan Olen suomalainen. Se selittää, millaisella aikaperspektiivissä siellä ajatellaan.

Lehdon uskollisin kuulijakunta on Ruotsiin 1950–1970 -luvuilla tulleita siirtolaisia – vähän samankaltaisia kuin hänen omat vanhempansa, jotka muuttivat tyhjenevästä keskisuomalaiskylästä tehtaaseen töihin.

Ruotsinsuomalainen nainen ja mies verstaassa.
Ruotsiin lähti enimmäkseen nuorta väkeä, ja kulttuuritoiminta oli vilkasta.Risto Vuorimies

Vuosi oli 1969, jolloin muuttoaalto oli korkeimmillaan. Suomesta lähti Ruotsiin silloin 40 000 ihmistä. Sotien jälkeen lähtijöitä oli kaikkiaan puoli miljoonaa. Moni ajatteli palaavansa Suomeen, kun pesämuna on kerätty. Sitten tuli lapsia, kavereita ja sosiaalisia kuvioita.

Uusia juuria.

Musiikki oli lääke koti-ikävään, ja sen pitää kuulostaa juuri samalta, kuin Suomesta lähtiessä. Ruotsinsuomalainen tanssimusiikki on suomalaiseen korvaan vanhanaikaista.

– Se sukupolvi haluaa kuulla nuoruutensa musiikkia; ne ihanat nostalgialaulut iskevät edelleen sisimpään, sanoo Heidi Lehto.

Ja Lehto laulaa niitä mielellään, sillä hänen mielestään tunteen kieli yhdistettynä musiikkiin on parasta, mitä olla voi.

Heidi Lehto on kokenut olevansa ruotsalaisessa yhteiskunnassa aina hieman sivustaseuraaja. -Se, mitä mun sisällä on, herää elämään, kun tulee rajan yli, ja radiosta alkaa kuulua suomalaista puhetta ja musiikkia.
Heidi Lehto on kokenut olevansa ruotsalaisessa yhteiskunnassa aina hieman sivustaseuraaja. -Se, mitä mun sisällä on, herää elämään, kun tulee rajan yli, ja radiosta alkaa kuulua suomalaista puhetta ja musiikkia.Olli Perttula / Yle

"Parketeilla alkaa olla tilaa"

Heidi Lehto on pikkutytöstä asti rakastanut vanhoja suomalaisia iskelmiä, joita isä osti huoltoasemilta Suomen-lomilla kasettikaupalla. Nuorempia sisaruksia kiinnosti enemmän se musiikki, mitä ruotsalaisnuoret kuuntelivat.

Rakkaus suomalaiseen tanssimusiikkiin sai Lehdon ensin vetämään karaokeiltoja, ja sitten osallistumaan Suomessa Tangomarkkinoille. Kun hän pääsi finaaliin 22-vuotiaana, tuli hänestä ruotsinsuomalaiselle tanssikansalle kuin kuningatar.

Lehto elätti itsensä useita vuosia musiikilla.

– Suomeksi laulaminen Ruotsissa on mulle henki ja elämä. Jos joutuisin laulamaan jollain muulla kielellä, ne olisivat vain merkityksettömiä sanoja peräkkäin. Kieli on suora kytky mun juuriin.

Nyt Heidi Lehto on taas palannut lavoille suomenkielisen Sisuradion toimittajanhommista. Kovin montaa vuotta tanssikeikkoja tuskin riittää. Välivuosina parketille on tullut runsaasti tilaa.

Ensimmäisen sukupolven ruotsinsuomalaisilla alkaa olla ikää, eikä jalka enää nouse.

– Nelikymppinen “nuoriso” on harvinainen näky tansseissa. Jos paikalla on 150 ihmistä, siellä ovat kaikki. Jos aion jatkaa laulamista vielä muutaman vuoden päästä, pitää vaihtaa kieltä tai maata.

Lehdon tarina on kuin ruotsinsuomalaisuus yhteen perheeseen paketoituna.

Ensin Amerikka, sitten Ruotsi

Puoli miljoonaa suomalaista lähti Ruotsiin hyvin samalla tavalla kuin 350 000 suomalaista sata vuotta aikaisemmin Amerikkaan.

Suomi ei tarjonnut töitä eikä toimeentuloa. Suuren rakennemuutoksen takia vaihtoehdot olivat maaltamuutto, tai maastamuutto. Väestö kasvoi nopeasti, ja poliittinen ilmapiiri oli ahdistava.

Oli mentävä sinne, missä oli töitä, vapautta ja mahdollisuuksia. Suuri osa lähtijöistä oli alle 30-vuotiaita nuoria, joita ei vielä mikään pidätellyt. He jaksoivat touhuta orkestereissa ja yhdistyksissä, perustaa suomenkielisiä lehtiä ja omia kirjastoja.

- Osa ensimmäisen polven lähtijöistä lähti Ruotsiin seikkailunhalusta, tai opiskelemaan. Suurin osa lähti kuitenkin olosuhteiden pakosta aivan kuten sata vuotta aimmin lähdettiin Amerikkaan, sanoo tutkija Saijaleena Rantanen.
- Osa ensimmäisen polven lähtijöistä lähti Ruotsiin seikkailunhalusta tai opiskelemaan. Suurin osa lähti kuitenkin olosuhteiden pakosta aivan kuten sata vuotta aimmin lähdettiin Amerikkaan, sanoo tutkija Saijaleena Rantanen.Olli Perttula/Yle

Ensimmäisen siirtolaispolven kulttuurikin oli samankaltaista Ruotsissa kuin aikanaan Amerikassa. Taideyliopiston tutkija, tohtori Saijaleena Rantanen on perehtynyt molempiin.

– Mukana oli myös seikkailunhalua, mutta suuri osa lähti olosuhteiden pakosta. Siitä seurasi koti-ikävää ja haikeutta, arpia.

Ruotsinsuomalainen nainen ja mies tanssimassa Eskilstunassa.
Suosituin harrastus oli tanssi. Musiikkia tehtiin lähinnä sen tarpeisiin.Risto Vuorimies

Eino Gröniä mieluummin kuin arkirealismia

Sauna, kesälomat Suomessa, suomen kieli ja karaoke; muumit, Marimekko ja Suomen jääkiekkojoukkue.

Ensimmäisen ja toisen sukupolven ruotsinsuomalaisilla on paljon yhteistä, mutta Ruotsissa kasvaneet lapset ovat rakentaneet identiteettinsä toisin kuin vanhempansa.

Silti mielikuvat Pohjoismaiden suurimman vähemmistön kulttuurista ovat jossain määrin jähmettyneet vuosikymmenien takaiseen tilanteeseen. Silloin Suomi-seurat kukoistivat, tanssiorkesterit olivat suuria, ja haitari soi.

Raskasta arkea tai siirtolaisuuden ongelmia ei haluttu puida vapaa-ajalla. Suomessa teemaan tarttuivat monet artistit Hectorista Anita Hirvoseen, mutta Ruotsissa muuttoliikettä käsiteltiin vain yhdellä Love Recordsin albumilla.

Siirtolaisen tiestä ei tullut myyntihittiä. Ensimmäisen polven ruotsinsuomalaiset halusivat mieluummin tilata Eino Grönin tanssikeikaille, kuin kuunnella laulettuja tarinoita karusta todellisuudesta.

Vuonna 1973 julkaistun lp-levyn Siirtolaisen tie kansi
Haitari oli ensimmäisen polven keskuudessa suosittu soitin. Haitariorkestereissa saattoi olla kymmeniä jäseniä.Timo Sipola / Yle

Stigma poistui, status nousi

Töissä käytiin tehtaassa, ja raskaan työn vastapainona myös huvit olivat osalla porukasta raskaita. Osa ruotsalaisista katsoi suomalaisia nenänvartta pitkin, pilkkasi puukoista ja pulloista, kutsui finnjäveleiksi.

Tulijoista suuri osa oli kehnosti koulutettua ja kielitaidotonta, eikä pitkän työpäivän jälkeen enää jaksanut opiskella. Lapsia hävetti, jos vanhemmat puhuivat kadulla suomea, ja vielä enemmän, jos he puhuivat huonoa ruotsia. Koulujen pihoilla tuli tappeluita.

Saijaleena Rantanen huomauttaa, että paljon siedettiin, koska esimerkiksi tiskarin palkka saattoi olla kolminkertainen Suomeen verrattuna. Sitä paitsi Suomessa lähteneitä haukuttiin maanpettureiksi. Se ei houkutellut kertomaan siirtolaisuuden nurjista puolista.

– Suomalaisilla oli alkuun aika huono maine, vaikka heitä arvostettiin ahkerina ja luotettavina työntekijöinä. Suomalaisiin yhdistetty alkoholinkäyttö oli tavallaan stereotypia, joka väärin liitettiin kaikkiin suomalaisiin.

Humalajuomisen ja sosiaalisten ongelmien stigma ei leimaa enää seuraavaa sukupolvea. Sillä on ollut myös vanhempiaan paremmat mahdollisuudet opiskeluun, työhön ja sosiaaliseen nousuun, summaa Rantanen.

– Ensimmäisen ja toisen polven tarinat ja kohtalot ovat varsin erilaisia. Tässä on taas sama juttu kuin amerikansuomalaisissa: toinen polvi integroituu yhteiskuntaan. Toisen polven ruotsinsuomalaisista moni on käynyt koulunsa suomeksi, mutta rinnalla on ollut ruotsalaisia kavereita.

Uusi polvi on ylpeä suomalaisista juuristaan, ja tuo ne mielellään esiin. Status on parantunut. Uudet maahanmuuttajaryhmät ovat saaneet ruotsalaiset jopa unohtamaan, että ruotsinsuomalaisuus on oma, ruotsalaisuudesta erillinen identiteettinsä.

Ruotsinsuomalainen nainen työssä, sorvaa metallitehtaassa.
Kaksi kolmasosaa ruotsinsuomalaisista työskenteli teollisuudessa 1970-luvulla. Risto Vuorimies
Poika istuu isän sylissä. Radio, radiovastaanotin, jossa on Suomen lippu.
Toisen polven ruotsinsuomalaiset kävivät usein koulunsa suomeksi.Risto Vuorimies

"Ruotsiin lähteneet olivat tietyllä tavoin pakolaisia"

Saijaleena Rantanen tutki ruohonjuuritasolla ruotsinsuomalaista kulttuuria, identiteettiä, elämäntapaa ja musiikkia Työväen Musiikkitapahtuman tilauksesta yhdessä Kai Latvalehdon kanssa.

Ruotsissa kasvanut ja teininä vastahakoisesti Suomeen palannut Latvalehto on väitellyt tohtoriksi toisen polven ruotsinsuomalaisesta kulttuuri-identiteetistä. Latvalehto on itse käynyt kovan kamppailun oman identiteettinsä ja kulttuurisen juurettomuutensa kanssa.

Sitä on käsitelty Mika Ronkaisen dokumenttielokuvassa Laulu koti-ikävästä (2013).

Kai ja hänen isänsä Tauno ajavat Oulusta Göteborgiin, missä he asuivat Kain lapsuudessa 70-luvulla.
Laulu Koti-ikävästä on Mika Ronkaisen dokumenttielokuva, jossa Kai ja hänen isänsä Tauno ajavat Oulusta Göteborgiin, missä he asuivat Kain lapsuudessa 70-luvulla.Klaffi Productions

Elokuvassa entinen Aknestik-kitaristi Latvalehto matkustaa isänsä kanssa lapsuusmaisemiinsa Göteborgiin. Kipeitä teemoja käsittelevä musikaalinen roadmovie kosketti Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapojaa. Tänä kesänä kokemus konkretisoitui festivaalin teemaksi.

Siirtolaisuus tuntui Haapojasta läheiseltä myös omakohtaisista syistä. Hänen isänsä vanhemmat sisarukset oli aikoinaan lähetetty Ruotsiin sotalapsina. Aiheeseen tarttumiseen vaikutti myös karjalainen äiti.

– Etenkin muutama vuosi sitten maahanmuutosta puhuttiin Suomessa aika erikoisella tavalla. Karjalainen äitini puhui siitä, että kaikista täytyy pitää huolta. Ne, jotka lähtivät leivän perässä Ruotsiin, eivät paenneet sotaa, vaan nälkää. He ovat olleet myös tietyllä tavoin pakolaisia.

Marianne Haapoja huomauttaa, että Työväen Musiikkitapahtuma perustettiin samaan aikaan kun muuttoliike oli kiihkeimmillään.

– Ne, jotka lähtivät Ruotsiin, olivat työläisiä, ja heidän kulttuurinsa oli työväenkulttuuria. Se on meidän festivaalille sukulaisjuttu.

Alkuun oli tarkoitus tehdä vain laajaan nettikyselyyn perustuva tutkimus, mutta aihe vei mukanaan. Syntyi myös kirja ja siihen liittyvä valokuvanäyttely Monta oksaa. Siinä kerrotaan 21 ruotsinsuomalaisen taiteilijan tarina kahdella kielellä.

Monta oksaa nostaa vahvasti esiin ilmiön, jota on kuvattu termillä ruotsinsuomalainen musiikki-ihme.

Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja toivoo, että maahanmuuttoasioista puhuttaessa muistettaisiin, miten valtavasti suomalaisia lähti leivän perässä Ruotsiin. - He olivat tietyllä tavalla pakolaisia, eivät lähteneet sotaa karkuun, mutta nälkää.
Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja toivoo, että maahanmuuttoasioista puhuttaessa muistettaisiin, miten valtavasti suomalaisia lähti leivän perässä Ruotsiin. - He olivat tietyllä tavalla pakolaisia, eivät lähteneet sotaa karkuun, mutta nälkää.Olli Perttula/Yle

Toinen polvi juoksi tangoa karkuun

Göteborgilainen esiteini Kai Latvalehto tykkäsi kuunnella työväenluokkaisia nuoria puhutellutta punkkia. Levylautasella pyöri myös heavya, ja muuta kunnon rockia. Tanssikulttuuri ja vanhempien suosima vanhanaikainen iskelmä eivät soitelleet sielun kieliä. Toinen polvi varttui saman musiikin tahtiin kuin muutkin sen ajan lapset.

Erkki Junkkarinen on hieno mies, mutta kun meikäläisen kaltaiset lapset 1970-luvun Ruotsissa kuuli jotain suomalaista tangoa, niin sitä lähti juoksemaan vastakkaiseen suuntaan mahollisimman nopiaan ja mahollisimman kauas.

Toisaalta suomalainen tango on saanut tukholmalaisilta hipstereiltä arvonpalautuksen, Latvalehto huomauttaa.

– Darya & Månskensorkestern on sellaisten ihmisten orkesteri, jotka ovat varttuneet Söderin salsaklubeilla ja vastaavilla. Sitten he ovat miettineet, mikä olisi se heidän oma juttunsa, omasta perinteestä. Tosin heidän tangonversionsa ovat vanhan polven puritaaneille pyhäinhäväistystä, Latvalehto nauraa.

Latvalehto itse tarttui jo poikana kitaraan, ja niin tekivät myös monet vuonna 1967 syntyneen miehen ikätoverit. Monta oksaa -kirjassa tarinansa kertovat muun muassa Kent-yhtyeen Sami Sirviö, 16 vuotta HIMissä rumpuja paukuttanut Mika “Kaasu” Karppinen ja Anna Järvinen.Mukana on myös nuorempia artisteja, kuten räppäri Jesse Piisinen ja muusikko Miriam Bryant. Brittiläisen isän ja suomalaisen äidin perheessä varttunut Bryant on tällä hetkellä yksi suosituimmista naisartisteista Ruotsissa.

– On valtava määrä toisen polven ruotsinsuomalaisia artisteja, jotka ovat menestyneet jopa kansainvälisesti. Tämä kirja on ensiarvoisen tärkeä, sillä ensimmäistä kertaa he puhuvat pitemmän kaavan kautta ruotsinsuomalaisuudestaan.

Kai Latvalehto sanoo olevansa Suomessa asuva ruotsinsuomalainen, joka on viimein sinut identiteettinsä kanssa. -En ole puolikas sitä tai tätä, en edes kokonainen. Mä oon kaksi, ja kaksi on aina hyvin paljon enemmän kuin puoli.
Kai Latvalehto sanoo olevansa Suomessa asuva ruotsinsuomalainen, joka on viimein sinut identiteettinsä kanssa. - En ole puolikas sitä tai tätä, en edes kokonainen. Mä oon kaksi, ja kaksi on aina hyvin paljon enemmän kuin puoli.Olli Perttula / Yle

"Musiikki on tärkeämpää kuin siniristilippu"

Latvalehdon mielestä ruotsinsuomalaisten tarinoita on kerrottu tähän mennessä kummallisen vähän; etenkään toisen polven näkökulmasta.

– Sotien jälkeen tullut sukupolvi oli suomalaisia, jotka asuivat Ruotsissa. He ovat nyt vähemmistö: heitä on enää noin 100 000. Ruotsinsuomalaisuus ei ole enää suomalaisuutta Ruotsissa, se on ruotsinsuomalaisuutta.

Toisen polven ruotsalaisten suhteellinen yliedustus musiikkirintamalla ei ole sattumaa, tutkija valottaa. Sama ilmiö on havaittavissa esimerkiksi Englannissa, jossa toisen polven irlantilaissiirtolaiset kaipaavat vanhaan maahan lauluissaan.

– Musiikin järkyttävän suuri merkitys siirtolaisille on kansainvälinen ilmiö.Kun varttuu kahden kulttuurin välissä, eikä kumpikaan tunnu omalta, musiikista tulee kolmas kotimaa. Itsellenikin 12-vuotiaana musiikki oli tärkeämpää kuin siniristilippu tai göteborgilaisuus.

Laulaja Anna Järvinen musisoi laskevan auringon punertavassa valossa.
Anna Järvinen lauloi Laulun koti-ikävästä samannimisessä elokuvassa 2013. Laulu oli julkaistu Siirtolaisen tie -albumilla 40 vuotta aiemmin.Klaffi Productions

Huumori hurtimpaa, puhe suorempaa

Toinen polvi on karistanut harteiltaan vanhempiensa työväenluokkaisuuden, mutta ei melankoliaa.

Jotkut toisen polven muusikoista käsittelevät siirtolaisuuden aiheuttamaa kaipausta ja surua paljonkin taiteessaan. Erityisen tunnetuksi siitä on tullut suomessakin suosittu, ruotsiksi laulava Anna Järvinen. Levyllään Jag fick feeling hän toivoo Helsingin tulevan hakemaan hänet.

Sekä kyselytutkimuksessa että joissain artistihaastatteluissa kävi ilmi, että ainakin osaselitys surumielisyydelle on siinä, että Suomi on ollut sodassa.

– Sukupolven ylittävä sotatrauma näkyy toisessa ja kolmannessa polvessa. Se trauma kuuluu myös surumielisyytenä osassa ruotsinsuomalaisten musiikkia. Osa haastateltavista liitti sen itse musiikkiinsa, kuvailee Saijaleena Rantanen.

Monta oksaa -kirjan tarinoissa moni artisti kuvailee muutenkin ajattelunsa muutenkin olevan erilaista kuin ruotsinruotsalaisten; ruotsinsuomalaisuus on alakuloisempaa, huumori hurtimpaa, tunteet dramaattisempia, ja aidompia, puhe suorempaa.

Kai Latvalehto määrittelee itsensä Suomessa asuvaksi ruotsinsuomalaiseksi.

– Olen asunut Oulussa vuodesta 1980, ja tuntuisi aika kummalliselta muuttaa pysyvästi Ruotsiin. Kypsässä keski-iässä olen tullut sinuiksi sen kanssa, että olen yhtä paljon göteborgilainen kuin oululainen. Se on kieli, se on kulttuuri, se on ajattelutapa.

Monta oksaa - Många grenar -näyttely lähtee seuraavaksi Eskilstunaan.  Sen ja samannimisen kirjan kuvat on ottanut AJ Savolainen.
Monta oksaa - Många grenar -näyttely lähtee seuraavaksi Eskilstunaan. Sen ja samannimisen kirjan kuvat on ottanut AJ Savolainen.Marko Roppo/Työväen Musiikkitapahtuma