Tammerfest-yönä päivystyksessä hoidettiin kymmenkunta sähköpotkulaudoilla loukkaantunutta

Vakavammilta vammoilta on toistaiseksi vältytty.

ensiapu
Turkoosi sähköpotkulauta kyljellään nurmikolla.
Sähköpotkulaudat ilmestyivät Suomen kaupunkiliikenteeseen tänä vuonna.Antti Eintola / Yle

Tampereen yliopistollisen sairaalan päivystyksessä hoidetaan viikoittain muutamia potilaita, jotka ovat saaneet vammoja sähköpotkulaudalla ajaessaan.

Kesätapahtumat ja alkoholinkäyttö lisäävät onnettomuuksia.

Esimerkiksi Tammerfestin aikaan viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Acutaan hakeutui kymmenkunta sähköpotkulaudoilla liikkuessaan loukkaantunutta ihmistä.

– Aika usein sähköpotkulaudoilla syntyviin vammoihin liittyy humalatilaa tai muuta. Eli samat tekijät, jotka aiheuttavat onnettomuuksia muutenkin, näkyvät myös sähköpotkulautojen kohdalla, Taysin toimialuejohtaja Sally Järvelä kertoo.

Taysissa hoidetut vammat ovat olleet tyypillisesti pintaruhjeita, haavoja tai murtumia.

Harva käyttää kypärää sähköpotkulaudalla ajaessaan, joten myös pään alueen vammoja on sattunut. Vakavammilta vammoilta on Tampereella toistaiseksi vältytty.

Ilmiönä vielä pieni

Suurten yleisötapahtumien aikaan onnettomuuksien määrä on ylipäätään tavallista korkeampi.

Sally Järvelän mukaan tyypillisenä festariyönä Taysin päivystykseen päättyviä tapaturmia sattuu yleensä 20–50.

Päivystyksen kokonaiskuvaa katsottaessa sähköpotkulautoihin liittyvät vammat ovat pieni ilmiö.

– Jos tätä vertaa esimerkiksi muutaman vuoden takaiseen trampoliinivammojen sumaan, niin ei tämä missään nimessä sellainen vielä ole.

Päivystyksessä varaudutaan hoitamaan sähköpotkulaudoilla syntyviä vammoja muiden joukossa myös tulevien kesäfestareiden aikana.

Sally Järvelä sanoo, että uudet liikkumiseen käytettävät välineet näkyvät aina myös loukkaantumistilastoissa.

– Joka kesä on joku uusi trendi. Jokunen vuosi sitten katukuvaan tuli paljon skuutteja (potkulautoja) ja nyt sitten sähköpotkulautoja. Vammoja sattuu, kun niitä kokeillaan.

HUSiin on tullut uusi potilasryhmä: 3–4 sähköpotkulautailijaa päätyy viikoittain Töölön sairaalaan leikattavaksi

Tampereella sähköpotkulautoja voi vuokrata myös massatapahtumien aikaan – Turussa laudat kerätään pois

Brittiläinen juontaja kuoli sähköpotkulautaturmassa Lontoossa

Sähköpotkulaudat tulivat ryminällä kaupunkien kaduille – muista nämä asiat pysäköidessäsi sellaista