Helpotus pienituloisimpien perheiden lukiolaisille ja ammattikoululaisille: Kela alkaa maksaa oppimateriaalilisää ensi viikolla

Järjestöt ovat huolissaan siitä, että yhä useampi opiskelija velkaantuu jo toisen asteen opintojen aikana.

toisen asteen koulutus
Kirjapino kassapöydällä.
Yksi uusi lukiokirja maksaa tyypillisesti noin 20–80 euroa.Jussi Mansikka / Yle

Vaikka maksuton toinen aste toteutuu aikaisintaan vuonna 2021, on pienituloisimpien perheiden lukiolaisille ja ammattikoululaisille luvassa helpotusta oppimateriaalikustannuksiin jo ensi viikolla.

Elokuusta alkaen Kela maksaa kuukausittaista oppimateriaalilisää niille toisen asteen opiskelijoille, joiden vanhempien yhteenlasketut vuositulot ovat korkeintaan 41 100 euroa. Oppimateriaalilisä on sidottu opintorahaan, ja sen määrä on 46,80 euroa kuukaudessa.

Lisää voi saada vanhempansa luona asuva alle 20-vuotias ja muualla asuva alle 18-vuotias. Myös alle 17-vuotias opiskelija voi saada oppimateriaalilisää, vaikka hän ei voi saada muuta opintorahaa.

Lisään oikeutettuja opiskelijoita on arviolta 33 000, mikä on noin kuudesosa toisella asteella opiskelevista alle 20-vuotiaista.

Järjestöt: suunta on oikea

Toisen asteen opiskelijajärjestöjen mukaan oppimateriaalilisä on askel oikeaan suuntaan. Kiitosta se saa siitä, että se helpottaa vähävaraisimpien opiskelijoiden tilannetta.

Esiin nousee huomio siitä, onko lisän maksuaikataulu järkevä. Oppimateriaalilisä on kuukausittainen, mutta monen opiskelijan hankinnat painottuvat opintojen ja lukuvuosien alkuun.

– Yksi kritiikin kohde on, että ammatillisessa koulutuksessa oppimateriaalilisää ei voi saada könttäsummana opintojen alkuun, arvioi Suomen ammattiin opiskelevien liiton (Sakki ry) puheenjohtaja Elias Tenkanen.

SAKKI Ry:n puheenjohtaja Elias Tenkanen 8 minuuttia- ohjelman haastateltavana Hietaniemen rannalla
Sakki ry:n puheenjohtaja Elias Tenkanen.Laura Hyyti / Yle

Paljonko toisen asteen opinnot maksavat?

Suomen lukiolaisten liiton laskelmien mukaan lukion kustannukset opiskelijalle ovat noin 2 500 euroa.

Summa on laskettu opiskelijalle, joka suorittaa lukion vähimmäisoppimäärän, lisää Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Roosa Pajunen. Moni suorittaa opintoja vaadittua enemmän.

– Tämä 2 500 euroa kattaa oppikirjat, kannettavan tietokoneen, esimerkiksi laskimen ja opiskelutarvikkeet sekä ylioppilastutkinnon tutkintomaksut. Siihen ei sisälly vapaaehtoisia tapahtumia eli esimerkiksi vanhojen tansseja tai penkkariajeluja, Pajunen sanoo.

Roosa Pajunen
Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Roosa Pajunen.Karoliina Simoinen / Yle

Toisen asteen opiskelija saa opintorahaa tyypillisesti 10 kuukaudelta lukuvuodessa. Jos opiskelija suorittaa opintonsa kolmen vuoden tavoiteajassa, saa hän oppimateriaalilisää opintojensa aikana yhteensä noin 1 400 euroa.

Pajusen mukaan tämä ei riitä kattamaan kaikkia lukion kuluja.

Ammatillisen koulutuksen kustannukset ovat alasta riippuen useita satoja euroja, arvioi Sakki ry:n Tenkanen. Usein opiskelijan on hankittava itse kokkiveitsensä, parturointivälineensä tai suojavarusteensa.

Ammattikouluverkko on lukioverkkoa harvempi, eikä toivottua ammattialaa välttämättä opeteta lähimmässä oppilaitoksessa. Siksi moni ammattikoululainen joutuu muuttamaan opintojen perässä omilleen. Tämä kasvattaa opiskelun kustannuksia.

– Opiskelijan elämä on muutakin kuin oppimateriaaleja. On elintarvikkeet, asuminen ja muut kustannukset, Tenkanen sanoo.

Yhä useampi nuori velkaantuu toisella asteella

Yhä useampi lukiossa ja ammattikoulussa opiskeleva nuori nostaa opintolainaa.

Viime vuonna yhdellä kymmenestä alle 20-vuotiaasta toisen asteen opiskelijasta oli opintolainaa. Vuonna 2008 opintovelallisia oli joka kahdeskymmenes ikäluokasta.

Lainaa myös nostetaan aiempaa suurempia summia. Lukiossa tai ammattikoulussa opiskelevalla 16–19-vuotiaalla opintolainavelallisella oli viime vuonna lainaa keskimäärin yli 4 000 euroa. Vuonna 2008 keskivertovelallisella oli lainaa alle 2 000 euroa.

Lukiolaisten liiton Pajunen arvelee, että suurin syy lainan suosion kasvuun on se, että opintoraha ei ole lukiolaisille nykyisellään riittävä.

– Kyllä se huolta herättää, että opintolainaa nostetaan jo toisella asteella. Opiskelijat ylipäätään ovat ryhmä, joka useimmiten pakotetaan velkaantumaan viimeistään korkea-asteella, Pajunen sanoo.

Toinen aste maksuttomaksi aikaisintaan 2021

Vaikka eduskunta keväällä hylkäsi kansalaisaloitteen maksuttomasta lukio- ja ammattikoulutuksesta, näyttää siltä, että aloitteen tavoite toteutuu vielä tämän hallituskauden aikana.

Maksuton toinen aste on kirjattu uuteen hallitusohjelmaan osana oppivelvollisuuden laajentamista toiselle asteelle. Opetusministeriöstä kerrotaan, että tämänhetkisten tietojen mukaan maksuton toinen aste voisi toteutua aikaisintaan syksyllä 2021.

Järjestöjen kanta uudistukseen on selvä: vaikka oppimateriaalilisä on tervetullut parannus, sekä Pajunen että Tenkanen toivovat, että lähitulevaisuudessa toisen asteen opinnot saadaan maksuttomiksi kaikille Suomen nuorille.

Lue lisää:

Onko oppivelvollisuusiän pidentämisessä järkeä? 4 kysymystä ja vastausta

Köyhyyden selättänyt Casper Väliaho, 22, sai lukiokirjat avustuksena ja opiskelee nyt juristiksi – “Huonoja juttuja ei kannata märehtiä”

Suurperheen poika rahoittaa lukio-opintojaan laulamalla – hintavertailumme kertoo, että yksi kirja voi maksaa jopa 80 euroa