UPM:n uusi tehdas ja sellun halpeneminen eivät hetkauta Kemijärvellä: "Kysyntä kasvaa tulevaisuudessa"

Heikki Nivalan usko Kemijärven uuteen tehtaaseen ei horju.

investoinnit
Heikki Nivala toimitusjohtaja Boreal bioref oy
Heikki Nivala.Markku Pitkänen / Yle

Metsäyhtiö UPM:n uusi tehdas ei vaikuta Kemijärven sellutehtaaseen, sanoo Boreal Biorefin toimitusjohtaja Heikki Nivala.

UPM kertoi tiistaina rakentavansa uuden tehtaan Uruguyahin Etelä-Amerikkaan.

– Investointi kertoo siitä, että UPM uskoo sellumarkkinoihin ja uskoo sellun olevan hyvä raaka-aine jatkossakin, Nivala toteaa.

Hän lisää, että Uruguyain tehdas tuottaisi lyhytkuituista, kun taas Kemijärveltä tulisi pitkäkuituista sellua.

Nivala kiistää, että sellun hinnan hiipuminen vaikuttaisi investointiin Kemijärvellä. Hän muistuttaa, että tehdasinvestointi tehdään pitkän, 30-50 vuoden aikavälin ennusteiden mukaan.

– Sellun kysyntä on kasvamassa pitkällä aikavälillä. Tämä on syklinen toimiala eli taloudellinen toiminta vaikuttaa vaihtelevasti kysyntään. Tulevaisuudessa sellusta tehdään nykyistä enemmän uusia tuotteita muun muassa vaatteita, Nivala kertoo.

Lupa aloittaa valituksista huolimatta

Kemijärvelle suunniteltu tehdas sai viranomaisilta ympäristöluvan kesän alussa. Yhtiö sai myös luvan aloittaa työt, vaikka päätöksestä valitetaan. Luvasta on tehty lukuisia valituksia.

Kemijärven uuden tehtaan investoinnista ei ole vielä päätetty. Nivala ei halua kertoa sitä, milloin asiasta päätetään. Parhaillaan menossa ovat neuvottelut investoinnin rahoituksesta.

Kemijärven tehdas maksaa arviolta 950 miljoonaa euroa. Puolet investointiin tarvittavasta rahasta tulee Kiinasta ja loput Euroopasta.