1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tunisia

Tunisian presidentti Beji Caid Essebsi on kuollut

92-vuotias presidentti kärsi useista sairauksista.

Tunisian 92-vuotias presidentti Beji Caid Essebsi kuvattuna helmikuussa 2019. Kuva: Fabrice Coffrini / AFP

Tunisian 92-vuotias presidentti Beji Caid Essebsi on kuollut, kertoo presidentinkanslia.

Essebsi vietiin sotilassairaalaan keskiviikkona. Presidentti oli hoidossa myös kesäkuussa, sillä hän kärsi monista sairauksista.

Presidentin terveydentila on jo pitkään herättänyt huolta Tunisiassa, jossa järjestetään syksyllä vaalit.

Syksyn presidentinvaaleja aikaistetaan

Essebsi oli Tunisian ensimmäinen demokraattisilla vaaleilla valittu presidentti. Hänellä oli merkittävä rooli Tunisian demokratiakehityksessä niin kutsutun arabikevään kansannousujen jälkeen. Vuoden 2011 jälkeen hän toimi pääministerinä. Essebsistä tuli presidentti vuonna 2014.

Parlamentin puhemies Mohamed Ennaceur, 85, toimii nyt perustuslain mukaisesti Tunisian väliaikaisena presidenttinä. Ennaceur julisti maahan seitsemän päivän kansallisen suruajan Essebsin kuoleman jälkeen.

Tunisiassa järjestetään syksyllä sekä parlamentti- että presidentinvaalit. Alun perin marraskuulle aikataulutettuja presidentinvaaleja aikaistetaan, kertovat viranomaiset.